Lääkäri: Munuaistauti saattaa olla täysin oireeton
Studio55.fi-lähetyksessä vieraillut lääkäri Agneta Ekstrand kertoi, ettei munuaissairautta välttämättä huomaa, ennen kuin tilanne on jo vakava.
Munuaistauti voi tulla yllättäen, sillä munuaistautien erikoislääkäri Agneta Ekstrandin mukaan munuaisten vajaatoiminta tai munuaistauti ovat monesti oireettomia.
– Ihmisellä voi olla hyvinkin huono munuaistoiminta, ennen kuin hän rupeaa voimaan huonosti ja hakeutuu lääkäriin.
Munuaisten vajaatoiminta saattaa oireilla moneen tautiin sopivilla oireilla, muun muassa pahoinvointina tai väsymyksenä. Ekstrand kertoo, että turvotus voi ainoana oireena kieliä munuaissairaudesta.
Ikääntyminen lisää diabeteksen ja ylipainon ohella munuaissairauksien riskiä. Ikääntyessä ihmisen elintoiminnot alkavat heikentyä ja myös munuaisten toiminta huononee, kun ikää tulee lisää. Tällöin osa munuaisten toimintayksiköistä, munuaiskärsistä, arpeutuu eikä enää toimi.
Munuaissairauksia ja niiden etenemistä on kuitenkin mahdollista hoitaa ja hidastaa esimerkiksi lääkityksellä, dialyysihoidolla ja munuaisen siirrolla. Munuaisissa onkin Ekstrandin mukaan varakapasiteettia ja yhdellä munuaisella on mahdollista pärjätä hyvin.
Mitkä lääkeaineet ovat erityisen myrkyllisiä munuaisille? Katso koko lähetys!
Uusimmat
-
07:31
Miten puoluejohtajat kommentoivat hallitusneuvotteluja? Suora lähetys Säätytalolta kello 8
-
07:23
Tunnistatko erilaiset valmistujaislakit? Testaa tietosi kinkkisessä kuvavisassa
-
07:02
Veikkausliigaseura pelastautui täpärästi syksyllä, vapaapudotus jatkuu edelleen – näin seurapomo vastaa
-
06:44
Supertähti jatkoi huippuvirettään – Denver vei ensimmäisen NBA-finaalin
-
06:29
Joakim Kemell säkenöi Pohjois-Amerikassa – 19-vuotias nuorukainen hienossa maalivireessä
-
06:29
Senaatti hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
06:29
Miksi viherkasvin lehdet ruskettuvat? Floristi kertoo
-
06:20
Kun erityisoppilas Sarband Rashed sai ylioppilaskokeiden tulokset, hän alkoi itkeä: "Jes mä valmistun!"
-
06:11
Historiallinen käänne pääkaupunkiseudulla: omistusasuminen maksaa jo yhtä paljon kuin vuokraaminen – tämä on ratkaiseva korkoraja
-
06:02
Tapparan tähtipelaaja pitää SM-liigan ratkaisua katastrofina – tykittää suoraa puhetta MTV Urheilulle: "Siellä on liian monta suojatyöpaikkaa"
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
05:33
Sveitsin parlamentin alahuone torppasi sveitsiläisvalmisteisten aseiden toimittamisen Ukrainalle – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
Lataa lisää