Lääkäri: Danten Helvetti on kuin teekutsut Gazaan verrattuna

Punaisen ristin työntekijät vierailivat Gazassa – ohjukset viuhuvat lähimaastossa 0:29
Video: Ilmaiskut tärisyttivät sairaalaa Punaisen Ristin työntekijöiden vieraillessa paikalla Gazassa (23.10.)

Gazan kaistaleelle pääsyä odottava lääkäri kertoo, minkälaisissa sairaalaoloissa ihmiset alueella ovat.

Norjan avustuskomiteaan kuuluva lääkäri Mads Gilbert sai tietää Gazan kaistalla olevilta kollegoiltaan, mitä odottaa, kun hän pääsee Egyptin rajan yli alueelle. Aiheesta uutisoi BBC

Gilbert kertoo kollegansa lähettämästä videosta. Siinä lääkäri on kyykyssä sairaalan ulkopuolella. Hän on juuri kuullut, että hänen koko perheensä on kuollut. 

Tilanne sairaalan sisällä ei ole yhtään sen parempi.

– Kuvittele sairaala, jossa on 5 000–15 000 kirurgista hoitoa tarvitsevaa potilasta. Sitten valot sammuvat. Luulen, että voitte kuvitella, kuinka vaikeaa se on, hän sanoi.

Sairaaloissa ei ole pelkästään kirurgista hoitoa tarvitsevia, vaan myös lievemmin haavoittuneita sekä naisia joiden synnytys on käynnistynyt ennenaikaisesti stressin takia, BBC kertoo.

Gilbert vertaa Gazan humanitaarista kriisiä italialaisen runoilija Dante Alighierin Jumalaisen näytelmän ensimmäiseen osaan Infernoon eli Helvettiin. 

– Se saa Danten Infernon näyttämään teekutsuilta. 

Sairaaloissa tärkeimmät laitteet, kuten hengityskoneet, monitorit, infuusiopumput ja vastasyntyneiden hautomot, sammuvat ilman sähköä. 

Sähköt ovat olleet ainakin jossakin määrin tai paikoittain kokonaan poikki Gazassa lokakuun alusta, kun Israel keskeytti sähkönjakelun alueelle. Sähköä vaativia toimintoja on pyritty korvaamaan polttoaineella. 

Nyt sitä tarvitaan lähes kaikkeen: sairaaloille, ruoan valmistukseen ja kuljetukseen sekä veden pumppaamiseen kaivoista. 

Vesipula koettelee Gazaa – näin pienellä määrällä yhden ihmisen pitäisi pärjätä päivässä 2:27
Vesipula koettelee Gazaa – näin pienellä määrällä yhden ihmisen pitäisi pärjätä päivässä

Lue myös:

    Uusimmat