Laaja häiriö lämmön ja jäähdytyksen toimituksessa Helsingissä on korjattu – häiriö johtui oikosulusta

Helsingin alueella kärsittiin laajamittaisesta häiriöstä lämmön ja jäähdytyksen toimituksessa, tiedotti energiayhtiö Helen.

Energiayhtiö Helen tiedotti sosiaalisen median palvelussa X, joka aiemmin tunnettiin nimellä Twitter, laajasta häiriöstä lämmön ja jäähdytyksen toimituksessa. Helenin mukaan häiriö kattoi koko Helsingin.

Helen päivitti tiedotettaan myöhemmin, ja kertoi häiriön syynä olevan Suomen kantaverkossa ilmenneen laajan taajuushäiriön.

Suomen kantaverkosta vastaavan Fingridin valvomopäällikkö Arto Pahkin kertoi, että häiriön alkuperäinen aiheuttaja on ollut Vantaan energian sähköverkossa sattunut häiriö.

Vantaan energian sähköverkot Oy:n käyttöpäällikkö Ilona Erhiö kertoo MTV Uutisille, että häiriön aiheuttajaa selvitetään.

– Se tiedetään, että Vantaalla Pakkalan ja Keimolan sähköasemien välillä 110 kilovoltin jännitejohto on lauennut pois verkosta. Siitä on aiheutunut jännitekuoppa, joka on näkynyt koko pääkaupunkiseudulla.

Jännitekuoppa tarkoittaa, että jännite käy alhaalla nopeasti ja palaa saman tien takaisin.

– Kyseessä on muutaman kymmenen millisekunnin juttu, eli sähköt käyvät pois päältä ja tulevat nopeasti takaisin, Erhiö selventää.

Todennäköinen syy selvillä

Erhiön mukaan kyseessä on todennäköisesti oikosulku, joka voi johtua monesta eri asiasta.

– Mahdollisesti sähköjohtoon on voinut osua työkone, mutta en lähde vielä spekuloimaan, syytä selvitetään, Erhiö toteaa.

Erhiön mukaan jännitekuoppa on voinut aiheuttaa erinäisiä häiriöitä, kuten sähkökatkoja tai ilmastointilaitteiden sammumista.

Helen tiedotti myöhemmin iltapäivällä sosiaalisen median palvelussa X, että Lämmön ja jäähdytyksen toimitus on jälleen palautettu normaaliksi.

Kolmivaiheinen oikosulku jakeluverkossa

STT:n uutisen mukaan Rakennuttajainsinööri Asko Hietaranta Vantaan Energialta kertoi STT:lle, että vioittunut komponentti oli sähköaseman maadoituskytkin. Kytkin ohjautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä kiinni noin kello kahden aikaan iltapäivällä.

–  Tämä on aiheuttanut kolmivaiheisen oikosulun 110 kilovoltin jakeluverkkoon, mikä johti verkon jännitteen hetkelliseen putoamiseen, Hietaranta sanoo.

–  Se on sitten näkynyt laajalla alueella ja eri tavoin sähköverkossa. Kun jännite putoaa, se aiheuttaa myös verkon taajuuden alentumista.

Vika ei keskeyttänyt sähkönjakelua

Kantaverkkoyhtiö Fingridistä kerrotaan STT:lle, että automaattinen reservi palautti jännitteen hyvin nopeasti lähelle normaalia. Sähköverkon taajuus laski alimmillaan 49,5 hertsiin, kun tavallisesti taajuus on 50 hertsiä.

Hietarannan mukaan vika koski Vantaan Pakkalan ja Keimolan sähköasemien välistä 110 kilovoltin johtoa.

–  Suojalaitteet toimivat oikein ja erottivat vikapaikan nopeasti irti verkosta, Hietaranta sanoo.

Hänen mukaansa vika ei keskeyttänyt sähkönjakelua Vantaan Energian asiakkaille. Sen sijaan esimerkiksi valot ovat voineet välkkyä asunnoissa jännitteen hetkellisen putoamisen takia.

Oikosulusta aiheutunut sähköverkon taajuus- ja jännitehäiriö näkyi kuitenkin ongelmina pääkaupunkiseudulla.

Häiriö muun muassa keskeytti energiayhtiö Helenin kaukolämmön ja jäähdytyksen toimituksen yli tunniksi. Tämä saattoi johtaa esimerkiksi käyttöveden viilentymiseen.

Sähköverkon häiriö näkyi torstaina mahdollisesti myös Linnanmäen huvipuistossa ja Finnkinon elokuvateattereissa pääkaupunkiseudulla.

Juttua päivitetty uusin tiedoin 3.8. kello 15:15 ja kello 15:55. Kello 19:45 lisätty viimeisin tieto häiriön aiheuttajasta.

Lue myös:

    Uusimmat