Kysely: Kasvissyönti ei juuri yleistynyt viime vuonna – joka kuudes kuitenkin vähentää lihaa

Lihansyöjien määrä ei ole vähentynyt vuoden aikana siitä huolimatta, että kasvissyönti on ollut näkyvästi esillä, osoittaa kyselytutkimus.

Lihatiedotuksen Kantar TNS:llä teettämässä kyselyssä lihaa jossakin muodossa ilmoitti syövänsä 94 prosenttia vastaajista. 43 prosenttia kertoi syövänsä lihaa päivittäin tai lähes päivittäin ja 36 prosenttia useamman kerran viikossa.

Noin kerran viikossa lihaa kertoi syövänsä joka kymmenes ja harvemmin 4 prosenttia. 6 prosenttia vastasi, ettei syö lihaa lainkaan. Luvuissa oli vuoteen 2016 korkeintaan prosenttiyksikön ero.

Joka kuudes sanoi kuitenkin vähentäneensä lihansyöntiä. Punaisen lihan vähentämiseen pyritään aiempaa useammin, Lihatiedotus kertoo.

Kyselyyn vastasi syyskuussa noin 1 000 yli 15-vuotiasta suomalaista. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. 

Lue myös:

    Uusimmat