KYS:n ylilääkäri haluaisi lisää tehohoitopaikkoja Suomeen – toivoo myös, että hyvinvointialueet varautuisivat poikkeusoloihin

Ylilääkäri penää lisää tehohoitopaikkoja Suomeen – sairaalatoiminta ei saisi vaikeutua poikkeustilanteen vuoksi 13:18
Ylilääkäri penää lisää tehohoitopaikkoja Suomeen – sairaalatoiminta ei saisi vaikeutua poikkeustilanteen vuoksi.

Tehohoito on koronapotilaiden hoidossa viimeinen oljenkorsi. Sillä pyritään voittamaan aikaa potilaan keholle parantua, sillä hoitokeinot ovat vähäiset.

Kuopion yliopistollisen sairaalan tehohoidon osaston ylilääkäri Stepani Bendel on sitä mieltä, että Suomessa pitäisi olla enemmän tehohoitopaikkoja.

Bendelin mukaan Suomessa pitäisi olla tehohoitopaikkoja sen verran, että sairaalatoiminta ei vaarantuisi nykyisenkaltaisessa  poikkeustilanteessa.

– Suomessa on vähemmän tehohoitopaikkoja verrattuna moneen muuhun Länsi-Euroopan maahan, hän vertaa.

Tehohoito ei ole halpaa

Bendel kertoo, että yksi tehohoitopaikka vuodeksi maksaa karkeasti arvioiden noin 700 000–1 000 000 euroa.

Summa riippuu muun muassa tehohoidon varustelun tasosta ja lääkärien sekä hoitajien määrästä.

– On se realistista, mutta siihen pitää tehdä hyvä suunnitelma ja suunnitelma pitää tehdä maanlaajuisesti. Ei niin, että jokainen sairaala tai hyvinvointialue ryhtyy sitä suunnittelemaan. Kyse on kansallisesta suunnittelusta.

– Kyse on myös poliittisesta päätöksestä, että mitä halutaan ja minkälaiseen kriisitilanteeseen halutaan, että tehohoito pystyy vastaamaan, ilman että se häiritsee muuta sairaaloiden toimintaa.  

Bendel lähettää viestiä vastavalituille aluevaltuutetuille. Hän toivoo, että jokainen hyvinvointialue tekisi oman suunnitelman myös poikkeusolojen varalle.

Lue myös:

    Uusimmat