Kymmenen yllättävää faktaa kuningatar Elisabetista – juo neljä drinkkiä päivässä

kuningatar Elisabet (1)
imago/Frank Sorge/ All Over Press
Julkaistu 05.08.2017 07:38

MTV VIIHDE

Kuningatar Elisabet juo neljä eri drinkkiä päivässä ja on ensimmäinen kultalevyn saanut kuningasperheen jäsen.

Kuningatar Elisabet on hallinnut Isoa-Britanniaa jo 65 vuotta ja on näin ollen pisimpään valtaistuimella istunut nainen maailmassa. 91-vuotiaan kuningattaren elämään on mahtunut yhtä jos toista mielenkiintoista ja yllättävää. 

1. Viettää syntymäpäiväänsä kahdesti

Kuningatar on syntynyt 21. huhtikuuta 1926, mutta virallisesti hänen syntymäpäiväänsä vietetään kesäkuussa.

2. Omistaa Britannian kaikki kyhmyjoutsenet ja valaat

Kaikki Ison-Britannian 5300 kyhmyjoutsenta kuuluvat virallisesti hänen majesteettinsa omistukseen. Joutsenten lisäksi kaikki valaat, pyöriäiset, delfiinit ja sammet Yhdistyneen Kuningaskunnan vesissä kuuluvat kuningattarelle.

3. Ei ole saavuttanut rikkausmittarin kärkipaikkoja

Kuningattaren omaisuuden on arvioitu olevan 300 miljoonan punnan luokkaa, mutta se tekee hänestä vain 275:ksi rikkaimman ihmisen Yhdistyneessä Kuningaskunnassa.

4. Fanittaa Arsenal FC:tä

Entisen Arsenal-pelaajan Cesc Fabregasin mukaan kuningatar fanittaa kyseistä jalkapallojoukkuetta. Ensimmäinen jalkapallo-ottelu, johon hän on osallistunut, oli vuoden 1953 FA Cupin finaali.

5. Ensimmäinen kultalevyn saanut kuningasperheen jäsen

Vaikka kuningattaren omaa äänialaa ei ole koskaan virallisesti testattu, äänite kuningattaren 50 vuotta kestäneen valtakauden juhlakonsertista myi 100 000 kappaletta julkaisuviikollaan.

elisabeth pääkuvaanKuningatar saa viettää syntymäpäiväänsä kahdesti vuodessa.Michael Dunlea / Barcroft Media/ All Over Press

6. Juo neljä eri drinkkiä päivässä

Hänen majesteettinsa serkun Margaret Rhodesin mukaan kuningatar nauttii päivittäisistä drinkeistään. Ennen lounasta hän nauttii giniä ja Dubonnetia sitruunaviipaleen ja usean jääpalan kera. Itse lounaalla hän nauttii viiniä ja iltaisin kuningattarelle uppoaa kuiva martini ja lasi samppanjaa.

7. Vipinää YouTube-kanavalla

Kuningattaren virallisen YouTube-kanavan katsotuin video on pätkä Prinssi Williamista ja Kate Middletonista poistumassa Buckinghamin palatsista Aston Martinilla. 

8. Aktiivinen joulukorttien lähettäjä

Kuningatar ja Prinssi Philip ovat lähettäneet yhdessä jopa 45 000 joulukorttia.

9. Lapsilla ei ole ollut onnea rakkaudessa

Kuningatar on ensimmäinen monarkki joka on nähnyt lapsistaan kolmen eroavan aviopuolisostaan. Prinssi Edward on kuningattaren neljästä lapsesta ainut, joka on pysynyt avioliitossaan.

10. Ali G naurattaa

Prinssi Williamin mukaan kuningatarta kikatuttaa erityisesti brittikoomikko Sacha Baron Cohenin luoman fiktiivisen hahmon Ali G:n imitaatiot.

Lähde: Independent

Tuoreimmat aiheesta

Kuninkaalliset