Formula ykkösten pitkä historia pitää sisällään monia tarinoita, joissa saavutettu maailmanmestaruus on kääntynyt seuraavalla kaudella täydeksi katastrofiksi.
Syitä epäonnistumisiin on useita, mutta yleisimmin mestarin on pettänyt tallin kyvyttömyys sopeutua uuteen aikakauteen. Joidenkin kohdalla gloorian jälkeinen lamakausi on ollut uran jatkon kannalta jopa ratkaiseva isku. Toiset taas ovat nousseet vielä uusiin mestaruuksiin.
Alberto Ascari 1954
Kaksi mestaruutta putkeen voittanut italialainen Ascari vaihtoi palkkariitojen takia Ferrarin uuteen tulokkaaseen Lanciaan, joka sai autonsa radalle vasta kauden viimeisessä kisassa. Sitä odotellessa Ascari sai luvan ajaa kaksi kisaa Maseratilla ja Italian GP:n jopa Ferrarilla. Hän ei kuitenkaan päässyt maaliin yhdessäkään kilpailussa, mutta uudella Lancialla hän kiisi heti paalupaikalle kauden päätteeksi. Seuraavana vuonna kaikki näytti jo paremmalta, kunnes kahden keskeytetyn kisan jälkeen Ascari kuoli Monzassa F1-sarjan ulkopuolisessa testiajossa saamiinsa vammoihin. Hän oli kuollessaan 36-vuotias.
Juan Manuel Fangio 1958
Viiden mestaruuden jälkeen Fangio keikkui kauden 1958 aikana lopettamisen ja jatkamisen molemmin puolin, mutta päätyi ajamaan omaa nimeään kantavalla tallilla kotikisansa Argentiinan lisäksi vain yhden kisan. Ranskan GP:n neljännen sijan jälkeen hän taipui lopettamisen kannalle. Hän kävi ajamassa myös Indianapolis 500 -kisassa, muttei päässyt aika-ajosta mukaan itse kilpailuun. Uran loppu ei ollut saavutusten veroinen, mutta viimeiseksi huippuhetkeksi jäänyt nousu viidenteen mestaruuteen toivottomasta tilanteesta Saksan Nürburgringillä vuonna 1957 jäi elämään.
Jack Brabham 1961
Menestystalli Cooper-Climax oli pahasti myöhässä aikataulusta siirryttäessä pienempiin 1,5-litraisiin moottoreihin kaudella 1961. Ferrarit, Porschet ja Lotukset tulivat vasemmalta ja oikealta ohi ja Brabham keräsi kauden aikana vain kolme MM-pistettä keskeytettyään kuusi kisaan kahdeksasta. Surkean kauden aikana Brabham aloitti oman F1-projektinsa ja siirtyi sen kuljettajaksi seuraavana vuonna. Alku ei näyttänyt lupaavalta ja britti oli lähellä lopettamista vuonna 1965, mutta palasi lopulta F1-mestariksi kaudella 1966. Talli saavutti neljä kuljettajien ja kaksi valmistajien maailmanmestaruutta.
Phil Hill 1962
Edelliskaudella pienemmillä moottoreilla valtaistuimelle noussut Ferrari menetti asemansa yhdessä hetkessä. Britit iskivät laajalla rintamalla takaisin, vaikka mestaruutta puolustanut amerikkalainen Phil Hill nosti Ferrarin palkintopallille vielä kauden kolmessa ensimmäisessä kisassa. Hill ei kuitenkaan tallikaveri Wolfgang von Tripsin kuoleman jälkeen tuntenut enää paloa kilpailla hampaat irvessä ja riskeerata henkeään. Hän alkoi tuntea vastenmielisyyttä koko formula ykkösiä kohtaan. Ferrari päätti olla matkustamatta kauden päättäneisiin Yhdysvaltain ja Etelä-Afrikan kisoihin. Hill jatkoi vielä kaksi vuotta uraansa ilman mainittavaa menestystä.
Mario Andretti 1979
Maaeffektillä formula ykköset muutamaa vuotta aiemmin mullistanut Lotus epäonnistui toisen sukupolven maanuolijoiden kehitystyössä ja jäi kilpailijoidensa varjoon. Alkukausi näytti Andrettin kannalta pahalta, kun viidestä ensimmäisestä kisasta saldona oli vain yksi palkintopallisija, mutta pahin oli vasta edessä. Amerikkalainen keskeytti kesällä seitsemän kisaa putkeen. Andretti pääsi vielä jatkamaan uraansa Alfa Romeolla, Williamsilla ja Ferrarilla, mutta osui näiden rattiin täysin väärään aikaan eikä koskaan enää palannut formula ykkösten huipulle.
Jody Scheckter 1980
Ferrarilla maailmanmestaruuden voittanut eteläafrikkalainen Jody Scheckter havahtui kauden alkaessa talleineen tilanteesta, jossa aerodynamiikkaan satsanneet yksityistallit olivat ottaneet niskalenkin voimalla jylläävistä suurista autonvalmistajista. Kolmesta tehdastallista vain Renault pystyi haastamaan kilpailijansa jollain tavalla. Scheckter protestoi kauden avanneissa Etelä-Amerikan kisoissa huonoja rataolosuhteita vastaan ja myöhemmin kaudella Ferrari, Renault ja Alfa Romeo ajautuivat avoimeen konfliktiin Bernie Ecclestonen johtamien yksityistallien kanssa. Scheckter saavutti sotaisalla ja dramaattisella kaudella vain yhden pistesijan ja lopetti uransa kauden päätteeksi.
Nelson Piquet 1982
Uransa ensimmäisen MM-voiton jälkeen Nelson Piquet’n talli Brabham jäi BMW:n kanssa jälkeen turbomoottoreiden kehityksessä ja joutui turvautumaan edellisvuoden Cosworthin vapaasti hengittävään moottoriinsa. Piquet voitti kotikisansa Brasiliassa (pyörtyen palkintopallilla G-voimien luoman heikotuksen takia), mutta Renaultin ja Ferrarin protesti yksityistallien liian kevyistä autoista vei myöhemmin hänen voittonsa. Loppukausi oli keskeytysten sävyttämä ja Piquet’n turhautuminen huipentui Elisio Salazarin lyömiseen Saksan GP:n shikaanikolarin jälkeen. Piquet palasi mestariksi jo vuonna 1983 ja täydensi triplansa Williamsilla kaudella 1987.
Niki Lauda 1985
Niki Lauda on malliesimerkki uran jatkumisesta vuoden liian pitkään. Hän teki historiaa voittamalla kolmannen mestaruutensa seitsemän vuoden tauon jälkeen vain puolen pisteen erolla tallikaveriinsa Alain Prostiin. Seuraavalla kaudella Prost jyräsi ensimmäiseen mestaruuteensa Laudan päästyä maaliin vain kolmesti. Kausi tuntui olevan jatkuvaa teknistä ongelmaa ja keskeytyksiä. McLaren-pomo Ron Dennis olisi vielä halunnut pitää legendan tallissaan, mutta tämä ilmoitti kotikisassaan Itävallassa lopettamisesta. Lauda voitti vielä komean uransa kruunuksi Hollannin osakilpailun, mutta Belgian harjoituksissa tullut rannevamma pakotti hänet sivuun kahdesta kisasta. Laudan kymmenes sija kuljettajien MM-pisteissä ei kuitenkaan vienyt McLarenilta valmistajien maailmanmestaruutta.
Damon Hill 1997
Vuoden 1996 maailmanmestaruudestaan huolimatta Hill ei saanut pitää paikkaansa Williamsilla, vaan joutui väistymään saksalaisen Heinz-Harald Frentzenin tieltä. Useat kärkitallit olivat kiinnostuneita hänen palkkaamisestaan, mutta heikkojen palkkatarjousten takia hän valitsi Arrowsin. Tästä huolimatta hän oli erittäin lähellä voittoa Unkarissa, jossa mekaaninen ongelma pudotti hänet lopulta entisen tallikaverinsa Jacques Villeneuven taakse toiseksi. Hill oli MM-sarjan 12:s Villeneuven vietyä maailmanmestaruuden. Hän siirtyi seuraavalla kaudella Jordanille ja ajoi vielä yhden osakilpailuvoiton Belgiassa 1998.
Sebastian Vettel, 2014
2000-luvulla suuria romahduksia ei ole nähty, vaikka Lewis Hamilton (2009), Jenson Button (2010) ja Sebastian Vettel (2014) ovat pudonneet korkealta MM-sarjan viidennelle tilalle. Näistä Vettel on kuitenkin ainut, joka ei pystynyt mestaruutensa jälkeisellä kaudella voittoihin. Vettelin ja Red Bullin neljän vuoden dominointi päättyi V6-turbomoottoreihin siirtymisen myötä, mutta valmistajien MM-sarjassa talli oli yhä Mercedeksen jälkeen kakkonen. Vettel sätti kauden aikana uusien moottoreiden pörinää ja talli kaatoi kaiken paskalastin moottorivalmistajansa Renaultin niskaan. Välit menestystallin sisällä alkoivat rakoilla ja syksyllä tiedotettiin Vettelin siirrosta Ferrarin kuljettajaksi.
Mikä on sinun mielestäsi pahin mestarille tapahtunut romahdus formula ykkösissä? Puuttuuko listalta jokin tapaus? Osallistu keskusteluun MTV F1:n Facebook-sivuilla
Lähteet: Wikipedia, FOCA:n kausikoosteet
Juttua päivitetty klo 16.15: Andretti ei jatkanut uraansa McLarenilla.