Mainos

Kylmä alkukesä kypsytti kukkakaalisadon kertarysäyksellä

Kylmä alkukesä heilautti tämän vuoden kukkakaalituotannon pois tavallisilta raiteiltaan. Eri aikoina istutetut kaalit kypsyivät kertarysäyksellä sillä seurauksella, että hinnat painuivat alas ja viljelijät joutuivat pohtimaan, kannattaako satoa korjata ollenkaan.

Kaupoissa kukkakaalisuma painoi kilohinnat alle euron, minkä seurauksena sosiaalisessa mediassa syntyi myyntiä edistävä kampanja. Tunnuksella #kukkakaalitalkoot levinneessä kampanjassa jaettiin reseptejä ja kehotettiin ihmisiä tutustumaan uusiin tapoihin käyttää sitä.

Kauppa lähti kampanjaan tarmolla mukaan ja lisääntynyt kysyntä on näkynyt kassoilla. S-ryhmän tuoretuotteiden valikoimajohtaja Antti Oksa kertoo, että myynti kasvoi ryhmän liikkeissä viime viikolla 44 prosenttia verrattuna edelliseen viikkoon.

Kasvinviljelyasiamies Mika Virtanen MTK:sta sanoo, että tuottajan kannalta tilanne on kuitenkin edelleen kehno, sillä hinta on ylituotannon takia pysynyt poikkeuksellisen alhaisena.

– Heikko tilanne jatkuu varmaan vielä jonkin aikaa, vaikka onkin rauhoittumassa. Lämpötilat ovat nyt alhaisia, joten uutta satoa ei tule niin nopeasti.

Virtasen mukaan kannattava tuotanto edellyttäisi, että kukkakaalin kilohinta olisi 1,40–1,50 euron tienoilla.

– Aika moni on jättänyt sadon korjaamatta, tappion minimoimiseksi. Varastoon laittaminen ei laatua paranna.

Kukkakaalin satokausi jatkuu pitkälle syksyyn, jos pakkaset eivät keskeytä sitä ennen aikojaan. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.