Ismo osti printterin, sai polkupyörän kaupan päälle: Kireä kilpailu kasvattanut kylkiäiskauppaa

2:01img
Julkaistu 18.04.2016 20:58
Toimittajan kuva

Kitta Kohonen

kitta.kohonen@mtv.fi

Kaupan liiton mukaan kiinnostus oheistuotteisiin kasvaa ostovoiman hiipuessa, ja suomalaiset lähtevät hanakasti ostoksille mieluisen kaupanpäällisen perässä.

Ismo Räihän printteri hajosi pari viikkoa sitten. Nyt ostettuna on uusi ja kylkiäisenä mukaan lähti myös polkupyörä.

– Olen Vantaalta. Tuskin olisin muuten tullut lähteneeksi Helsinkiin asti, vaan olisin ostanut jostain lähempää, Räihä kertoo.

ismo räihäKylkiäiskauppa sai Ismo Räihän lähtemään Vantaalta Helsinkiin ostoksille.

Kylkiäiskaupat eivät silti saa miestä liikkeelle ihan helpolla.

– En muista, milloin olisi viimeksi käynyt näin. Täytyy olla tarpeeksi hyvä kylkiäinen, Ismo Räihä naurahtaa. 

 Kaupanpäällisiä tarjotaan entistä useammin.

 – Ei tietenkään jatkuvasti, mutta lisääntymään päin ne ovat selkeästi. Markkinatilanne on sellainen, että pelkällä hinnalla on vaikea enää erottua, mutta hyvä kaupanpäällinen erottuu, kertoo apulaismyymäläpäällikkö Janne Hukka Expert Stockmann Helsingistä.

janne hukkaJanne Hukka kertoo, että pelkällä hinnalla on enää vaikea kilpailla.

Asiakkaiden huomiosta kilpaillaan

Ilmiö on huomattu myös Kaupan liitossa.

– Uskaltaisin sanoa, että kylkiäisiä on tuotteiden ohessa tarjolla yhä enemmän nykypäivänä kuin aikaisemmin. Niitä on useammilla kaupan aloilla ja useammissa tuotteissa ja monissa erilaisissa yrityksissä, kertoo Kaupan liiton kuluttaja-asioiden asiantuntija Katriina Jaakkola.

– Asiakkaiden huomiosta kilpaillaan ja asiakkaiden eurot ovat tiukassa, niin halutaan itselle jotain vähän ekstraa varsinaisen tuotteen ohella. Se on myös ollut syy, että näitä kylkiäisiä tarjotaan yhä enemmän.

katriina jaakkolaKatriina Jaakkolan mukaan kylkiäiskaupat houkuttelevat suomalaisia.

Ovatko suomalaiset kylkiäiskauppakansaa?

– Kyllä me olemme. Siinä kylkiäisessä saa ekstraa kaupan päälle ja suomalaiset tykkäävät käydä tarjousten ja kylkiäisten perässä ostoksilla. 

"Käyttötavara parasta"

 Verna Repka kertoo, että kylkiäiset kiinnostavat valikoidusti.

verna repkaVerna Repkaa kiinnostavat kylkiäiset, jotka ovat hyödyllisiä opiskelijalle. 

– Riippuu tuotteesta. Välillä joo, välillä ei. Parhaita kylkiäisiä ovat kuitenkin vähän hintavammat tuotteet. Käyttötavara, mitä opiskelija tarvitsee, Verna Repka hymyilee. 

Kaikkia kylkiäiset eivät saa liikkeelle. Leila Rytkönen on yksi heistä.

leila rytkönenLeila Rytkönen ei innostu kaupanpäällisistä.

– Eivät saa missään olosuhteissa. Jos on kolme maksa kaksi, niin ei se minua kiinnosta. Enhän minä voi ottaa kaappeihin tavaraa notkumaan, Rytkönen hymähtää.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa