Kyberhyökkäykset Suomeen yleistyneet hurjasti – erityisesti nämä sivut kiinnostavat rikollisia

kyberhyökkäys
Shutterstock
Julkaistu 24.06.2016 14:21

MTV LIFESTYLE

Suomalaisten tietokoneisiin hyökättiin todennäköisemmin kuin kiinalaiseen tai venäläiseen.

Tietoturvayhtiö Check Pointin selvityksen mukaan toukokuussa suomalaisiin tietokoneisiin hyökättiin epätavallisen usein.

Yhtiö listaa 127 maata siinä järjestyksessä, kuinka todennäköistä on, että maassa olevaan tietojärjestelmään hyökätään. Suomi on tavallisesti ollut listan hännillä: esimerkiksi maaliskuussa Suomi oli listan sijalla 125. Vain Norjassa ja Azerbaidjanissa havaittiin silloin vähemmän haittaohjelmia kuin Suomessa.

Toukokuussa Suomi oli kuitenkin yllättäen sijalla 50, kun tietoja kerättiin 112 maasta. Suomalaiseen koneeseen hyökättiin tietoturvayhtiön mukaan jopa todennäköisemmin kuin kiinalaiseen tai venäläiseen koneeseen. Vain Hondurasin tietoturvatilanne oli heikentynyt toukokuun aikana enemmän kuin Suomen.

– Merkittävä hyökkäysten kasvu Suomessa johtui pääasiassa siitä, että Zeus- ja Tinba-infektioiden määrä kymmenkertaistui toukokuussa. Zeus ja Tinba ovat tunnettuja troijalaisia, joita käytetään erityisesti pankkijärjestelmien tunnusten varastamiseen. Myös Suomen yleisimmän haittaohjelman Zeroaccessin tartunnat kasvoivat 50 prosenttia, kertoo Check Pointin maajohtaja Petri Sonkeri.

Hyökkääjien tähtäimessä olivat erityisesti pankkijärjestelmät.

Yleisimmät Suomesta löytyneet haittaohjelmat toukokuussa 2016:

  1. Zeroaccess
  2. Zeus
  3. Tinba
  4. Angler EK
  5. Cutwail
  6. JBossjmx
  7. Matsnu
  8. Cryptodef
  9. Hackerdefender
  10. Conficker

Lähde: Check Point

Tuoreimmat aiheesta

Tietoturva