Kuvavuoto: Tässä on Nokia 9 PureView – luotettava vuotaja paljasti virallisen kuvan uudesta erikoiskamerapuhelimesta

Tuttu vuotaja Evan Blass on vuotanut ensimmäisen virallisen kuvan uudesta Nokia 9 PureView -huippupuhelimesta. Blassin vuotokuva ei tarjoa yllätyksiä, vaan siinä nähdään juuri sellainen puhelin kuin mitä aiemmat kuvavuodot ja huhut ovat antaneet odottaa.

Viidellä takakameralla varustetusta Nokia-uutuudesta on huhuttu runsaasti viime aikoina.

Nokia 9 PureView’n julkistuksen pitäisi tapahtua venäläisen Nokia anew -sivuston ylläpitäjän aiemman viestin mukaan tammikuun viimeisellä viikolla. Tiettävästi Nokia 9 PureView’n julkistuksen piti tapahtua jo loppuvuoden aikana ja puhelimen ehtiä joulumarkkinoille, mutta ilmeisesti uudenlaiseen kamerajärjestelmään liittyvistä haasteista johtuen aikataulu on venynyt alkuvuoteen. Nokia anew oli aikanaan ensimmäisenä kertomassa viivästymisestä.

Nokia 9 PureView -varianttien ilmestyminen hiljattain Bluetooth-sertifioitujen laitteiden tietokantaan kielii myös julkaisun lähestymisestä. Verkkokauppoihin on lisäksi ilmestynyt jo useita suojakuoria puhelmelle. Myös tämä kertoo siitä, että myyntiintulon oli todennäköisesti ajateltu tapahtuvan jo aiemmin.

Nokia 9 PureView’n takana on viisi aukkoa takakameroille, yksi LED-kuvausvalolle sekä yksi laserille ja mahdollisille muille antureille. Kameroiden keskellä on ZEISS-logo. Kameroiden teknisistä yksityiskohdista ei ole tarjolla tarkkaa tietoa. Etupuolella kameroita on yksi.

HMD Globalia on huhuttu Nokia 9 PureView’n tiimoilta yhdysvaltalaisen Light.con kumppaniksi. Jopa 5-9 kameran monikamerajärjestelmiä älypuhelimiin kehittävä Light.co on aiemmin kertonut sen kumppanin olevan tuomassa sen teknologialla varustetun tuotteen markkinoille vielä kuluvan vuoden aikana, mutta tämä aikataulu näyttää lipsuvan – oli kyse sitten Nokia-puhelimesta tai ei. Nokia 9:n kameratoteutuksen yksityiskohdista ei toistaiseksi ole minkäänlaista tietoa, mutta mahdollisesti kameralla voidaan toteuttaa optinen zoom jopa useammalla eri tasolla.

Nokia 9:ssä on lisäksi noin kuuden tuuman ja 18:9-kuvasuhteen näyttö, jossa ei ole lovea yläreunassa. Näytön kulmat ovat pyöristetyt. Itse puhelimen mitat ovat aiemman tiedon mukaan 155 x 75 x 7,9 millimetriä. Sormenjälkilukijan laitteessa odotetaan löytyvän näytön alta, minkä myös uusi Blassin vuotama kuva vahvistaa.

Perinteisen etukameran lisäksi Nokia 9 PureView’n etupuolelta saattaa löytyä myös infrapuna-anturi, jota voitaisiin hyödyntää osana kasvojentunnistusta – toinen vaihtoehto on, että vasemman yläkulman kahdesta ympyrästä löytyvät vain tavanomaiset etäisyyden ja valoisuuden tunnistimet, mutta ne harvoin erottuvat näin selkeästi.

Nokia 9 PureView’n näyttö on tiettävästi P-OLED-paneeli LG:ltä. Sisuksista puhelimesta löytyy Qualcommin Snapdragon 845 -järjestelmäpiiri. Lisäksi mukana on todennäköisesti tuki langattomalle lataukselle.

Qualcomm on jo julkistanut uuden Snapdragon 855 -järjestelmäpiirin, jolla varustettuja puhelimia odotetaan markkinoille alkuvuodesta. Tässä suhteessa kehitystyön viivästyminen asettaa Nokia 9 PureView’n ikävään asemaan, sillä mitään merkkejä järjestelmäpiirin päivittämisestä alun perin suunnitellusta Snapdragon 845:stä ei ole, vaan Nokia 9 PureView tulee olemaan sillä varustettu.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Oy on osa Teliaa. Yrityskaupan myötä olemme päivittäneet tietosuojasivustomme ja tietosuojakäytännöt. Päivitetyt tietosuojakäytännöt astuvat voimaan 15.4.2020. Lue lisätietoja tästä.