Kuvat: Viisi hirveä hukkui heikkoihin jäihin: ”Hirmu ikävä tapahtuma”
Rääkkylässä Pohjois-Karjalassa koettiin eilen murheellinen näytelmä, kun viisi täysikasvuista uroshirveä hukkui heikkoihin jäihin.
Hirvet hukkuivat Kivisalmen kanavan kohdalla, jossa virtaava vesi tekee jäästä heikkoa. Ensimmäisenä tapauksen huomasi paikallisen asukkaan Teuvo Ahosen vaimo. Hän oli ollut iltakävelyllä kanavan ympäristössä.
– Vaimo tuli takaisin ja sanoi, että järvessä näkyi mustia möykkyjä. Mie läksin katsomaan kiikareilla ja totesin, että hirvethän sinne olivat menneet, Ahonen sanoo.
Hän otti yhteyttä paikalliseen metsästysseuraan, joka päätti nostaa hirvien ruhot järvestä. Ahonen oli mukana operaatiossa, jossa noin parisataa kiloa painavat hirvet naarattiin kuivalle maalle.
– Nostimme hirvet tänä aamuna kahden traktorin, vinssin ja veneen avulla rantaan. Ne menevät nyt ilmeisesti koirien ruuaksi.
Verottaa hirvikantaa
Surullinen tapahtuma on ikävä isku paikalliselle metsästysseuralle. Alueen hirvikanta pienenee, kun iso lauma hukkui kerralla.
– Yksittäisiä hirviä olen nähnyt hukkuneena, mutta en tiedä, mikä ajoi semmoisen lauman huonolle jäälle. Ne ovat saattaneet säikähtää jotakin. Hirmu ikävä tapahtuma ja kaikki vielä aikuisia hirviä. Se on iso tappio, se pitää sanoa. Useana syksynä olemme säästäneet uroshirviä metsästykseltä ja nyt menee viisi kerralla, Toivo Hirvonen Saarten Erä -metsästysseurasta sanoo.
Metsästysseura Rääkkylän Salonkävijöiden puheenjohtajan Kimmo Pakkasen mukaan uroshirvet ovat arvokkaita.
Pakkanen kertoo, että Rääkkylässä puolet kunnan rajasta on vettä, ja hukkuneita hirviä tulee vastaan silloin tällöin. Viiden hirven hukkuminen kerralla on kuitenkin harvinaista.
– Tekevälle sattuu, Pakkanen toteaa.
Ensimmäisenä asiasta kertoivat Yle ja Karjalainen.
Uusimmat
-
00:02
Juhlinta yltynyt monin paikoin levottomaksi: Poliisi alkanut tyhjentää puistoja – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää