Pinkkiä vettä uimahallissa, kirjavia kerrostaloikkunoita, sateenkaaren värejä sairaalan käytävillä... Taitelijat Anna Turunen ja Anne Roininen ovat ottaneet asiakseen tuoda valoa ja väriä Suomen talven harmauteen valotaiteen kautta.
MTV Uutiset kertoi perjantaina taitelijoiden tempauksesta Lahden Liipolassa. Harmaan lähiörakennuksen valaisemisesta kertovasta artikkelista tuli oikea somehitti - sitä jaettiin MTV Uutisten sivuilta 13 000 kertaa!
Taideprojekti Valolinna on luonut yhteisöllisiä valotaidekokemuksia jo useille muillein Suomen paikkakunnille, Lahden lisäksi muun muassa Ouluun, Mikkeliin, Jyväskylään ja Poriin.
Tammikuun lopulla esimerkiksi Hämeenlinnan uimahalli sai kirkkaan värikasteen, kun uimahallin tilat valaistiin väliaikaisesti värivaloilla käyttäjien toiveiden mukaan. Hyppytorneista saattoi hypätä pinkkiin tai vihreään veteen ja altaan pohjalta löytyi läpinäkyviin muovipulloihin kätkettyä pullopostia.



