Linnanmäen keskellä sijaitsevan vesitornin katolla kasvaa lähes luonnontilainen tiheä metsikkö. Se versoaa siellä itsekseen ja saa uusia lajikkeita, kun linnut kantavat sinne siemeniä mukanaan.
Linnanmäen puutarhuri Petri Pulli kertoo, että metsiköllä oli sodan aikana tärkeä merkitys ilmapuolustuksessa.
– Vesitorni on valmistunut vuonna 1938 ja melkein samaan aikaan siihen on tehty viherkatto. Sen avulla vesitornia naamioitiin sodan aikana ilmahyökkäyksiltä.
Pulli kertoo, että alkuvaihessa katolle on istutettu erilaisia lehtipensaita ja puita. Myöhemmin sinne on kylvääntynyt myös muita lajeja.
– Siellä on pihlajaa, vaahteraa, ja jonkin verran jalavaa. Lehtipensaita on enemmän katon toisella laidalla. Ruusua ja sellaisia pensaskasveja, joita toisen maailmansodan aikaan oli saatavilla.
Uuslajien istutuksessa ovat auttaneet viime vuosikymmeninä linnut.
– Linnuthan roudailee siemeniä paljon ja sitä kautta sinne kylväytyy uusia lajeja.
Helsingin yliopiston ympäristötieteen laitos teki vuonna 2011 tutkimusta kaupungin viherkatoista ja yksi tutkimuskohde oli juuri Linnanmäen vesitornin katto.
Tutkijat kuvailivat katon kasvillisuutta vehreydeltään hämmästyttävän runsaaksi. Katolta oli löytynyt jopa kissankäpälää, joka on nykyisin vähälukuinen laji Helsingissä, projektin tiedotteessa kerrottiin.
Vesitornin katto on suljettu yleisöltä, eikä sinne päästetä myöskään toimittajia. MTV Uutiset sai mahdollisuuden kuvata metsikköä maailmanpyörän kyydistä ja panorama-tornista.
Pulli kertoo vierailleensa siellä viimeksi haastattelupäivän aamuna.
– Kävimme raivaamassa metsikön reunaa. Siellä menee sähköt ja meidän piti käydä vaihtamassa lamppu. Raivasimme noin metrin kaistaleen tornin reunalta, että pääsimme kulkemaan.
Rauhallisella luonnotilaisella viheralueella viihtyvät linnut.
– Tänäkin vuonna siellä on pesinyt sorsa. Joitain petolintuja näkee välillä. Huuhkajakin liikkui parina vuotena siellä, mutta nyt sitä ei ole näkynyt. Eipä sinne paljon kaneja tai jäniksiä pääse, paitsi tietysti jos joku petolintu sattuisi kuljettamaan. Pehosia on jonkin verran.
Metsä saa olla rauhassa eikä sitä varsinaisesti hoideta. Alue on suurelta osin heinikon peittämää eikä sieltä löydy polkuja.
– Puita joudutaan leikkamaan ehkä noin kymmenen vuoden välein, koska jos ne kasvavat liian korkeiksi, ne voivat olla turvallisuusriski.
Korkeimmat puut, joita katolla kasvaa, ovat Pullin mukaan noin kuusimetrisiä.
Elokuun puolivälissä Helsinkiä moukaroinut myrsky ei kuitenkaan tehnyt suurempia tuhoja viherkatolle tai Linnanmäelle, vaikka läheisillä alueilla oli kaatunut paljonkin puita.
– Aika pienillä vahingoilla selvittiin. Vain yksi leppä kaatui, muuten tuhot olivat aivan minimaaliset.
Pulli kertoo, että ideoita sen käyttöönotolle on virinnyt vuosikymmenien saatossa monia.
– Niin kauan kuin Linnanmäki on ollut olemassa, sen käytölle on ollut kaikenlaisia suunnitelmia.
Ongelmia aiheuttaa kuitenkin se, että katolla sijaitsee kaupungin yleinen hälytysjärjestelmä, jolle pitäisi löytyä ensin uusi paikka. Yhtälailla olisi ratkaistava, miten hätäpoistumisreitit rakennettaisiin.
– Onhan se hieno paikka ja makeet maisemat, Pulli toteaa.
Pulli arvioi, että viherkannen alla on noin metrin verran multaa. Tornia ympäröivä muuri on maan pinnasta noin 80 sentin korkeudella.
– Ei siellä reunoilla kannata turhaan keikkua, mutta on siinä sen verran muuria, ettei sieltä ihan heti pääse tippumaan.
– Reuna ulottuu minulla noin lantion kohdalle.
Katolle kuljetaan vesitornin keskelle rakennettuja kierreportaita pitkin.
– On joku sen porrasmäärän laskenut, mutta en nyt muista tarkkaa määrää. Kun on ylös reippaasti askeltanut, niin tietää kyllä nousseensa, Pulli naurahtaa. Ja pää menee pyörälle kun oikein nopeasti nousee ylös.
Maantieteilijä Marko Lepääsen blogiin, josta löytyy lisää kuvia, pääsee tästä.