Kuvakohusta alkoi somekiusaaminen – Sara Chafak MTV:n haastattelussa: "Jos lyödään lyötyä ja nälvitään, se menee liian pitkälle"

Sara Chafak kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että hän on poistanut kohutut kuvat Instagram-tililtään.

Musiikkiuraa luova missikaunotar ja somevaikuttaja Sara Chafak joutui kohun keskelle viime viikolla, kun hän julkaisi Instagram-tilillään muiden kuvia ilman, että oli merkinnyt kuvaajan nimeä. Chafakilla on Instagram-tilillä huimat 136 000 seuraajaa.

Chafak puhuu asiasta ensimmäisen kerran MTV Uutisten haastattelussa.

– Ihmisiä me olemme, teemme kaikki virheitä. Asiasta on pahoiteltu, Chafak kertoo.

Kohu puhutti sekä sosiaalisessa mediassa että eri keskustelupalstoilla. Lopulta Chafakille alkoi tulla somen kautta ilkeämielisiä viestejä, joissa arvosteltiin hänen ulkonäköään ja mentiin henkilökohtaisuuksiin.

Lopulta Chafak poisti muiden ottamat kuvat, vaikka hän omien sanojensa mukaan oli saanut kuvanottajilta luvat käyttää niitä.

– En jaksanut enää sitä hössötystä. On hyvä ottaa asioita esille ja puhua niistä, se on tärkeää, sillä niin me opimme. Jos jäädään lyömään lyötyä ja nälvimään, se menee liian pitkälle. Sen lisäksi otetaan henkilökohtaisuuksia siihen mukaan, niin se ei ole okei. Kaikki kohtuudella.

Chafak on puhunut avoimesti julkisuudessa siitä, kun hän joutui koulukiusatuksi nuorempana. Viime vuosina kiusaaminen on siirtynyt sosiaaliseen mediaan.

– Ei sitä kukaan jaksa, mutta se on jaksettava. Mielestäni se on väärä näkökulma, kun kuulee monesti siitä, että julkisuuden henkilönä täytyy ottaa kritiikkiä vastaan. Jokaisen meistä täytyy, oli julkisuudessa tai ei.

– Kiusaamista tai haukkumista ja henkilökohtaisuuksiin menemistä ei pidä ottaa vastaan. Se ei ole millään tavalla edes rakentavaa, Chafak kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat