Vaikea nuoruus mursi Sara Chafakin itsetunnon: Aihe vieläkin arka

Entinen Miss Suomi Sara Chafak kertoo itsetuntonsa murentuneen koulukiusaamisen ja vaikeiden kotiolojen takia.

Vuoden 2012 Miss Suomi Sara Chafak kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa itsetuntonsa murentuneen koulukiusaamisen ja vaikeiden kotiolojen takia. Puoliksi marokkolainen Sara Chafak sai osansa rasismista jo päiväkodissa, kun häntä haukuttiin neekeriksi.

Kiusaaminen jatkui pitkälle yläkouluvuosiin saakka. Saran mukaan vanhemmat tytöt ottivat hänet silmätikukseen, nälvivät, huutelivat ja puhuivat pahaa selän takana.

Kiusaaminen kärjistyi siihen, kun yksi tytöistä otti Saraa rinnuksista kiinni ja uhosi antavansa turpaan. Tilanne ratkesi opettajan tultua paikalle.

Mitä enemmän Sara panosti ulkonäköönsä, sitä enemmän häntä kiusattiin. Koulukiusaaminen sai hänet tuntemaan itsensä epävarmaksi ulkonäöstään ja tekemisistään.

– Selvisin kiusaamisesta, koska olin henkisesti älyttömän vahva, Sara kertoo.

Kouluikäisen Sara Chafakin kotioloissa oli myös ongelmia. Ennen eroamistaan Saran vanhemmat riitelivät usein, ja molemmat veljet otettiin lopulta huostaan: toinen koulukiusaamisen takia, toinen muista syistä.

– Oli raastavaa katsoa, kun pikkuveljeni lähti lopullisesti ja perheeni hajosi pirstaleiksi.

Koulukiusaaminen ja vaikeat kotiolot vaikuttivat Saran itsetuntoon, eikä menneisyydestä puhuminen ole vieläkään helppoa.

– Ihan hevillä en lähtenyt avautumaan, sillä tämä on vieläkin arka aihe, Sara toteaa MTV.fille.

Sara kertoo oppineensa vaikeiden vuosien aikana huolehtimaan itsestään ja pitämään päämääristään kiinni.

– Tiesin, mitä haluan elämältä ja ymmärsin, ettei kiusaaminen jatku loputtomiin. Olen päässyt aika pitkälle unelmieni toteuttamisessa, Sara kertoo hymyillen.

Koulukiusaamisesta kärsiviä entinen Miss Suomi neuvoo puhumaan asiasta rohkeasti.

– Koulukiusaaminen voi olla todella raadollista, enkä itsekään oikein ymmärtänyt sitä silloin. Sitä vaan eli ja koki. Nyt näen, miten se vaikuttaa lapsiin.

Lue myös:

    Uusimmat