Kuva: Salkkarit-kaunotar laskeutuu häähumusta – ”eikä kestänyt kuin viikko”

Monika Lindemanin kansainvälisiä, kaksi päivää kestäneitä häitä tanssittiin viime viikonloppuna.

Salatut elämät -sarjassa Linda-poliisia näyttelevä Monika Lindeman avioitui viime viikonloppuna ja on nyt viimein päässyt nauttimaan kesäisistä helteistä tuoreen aviomiehensä Darrenin kanssa.

Pariskunnan rakkautta juhlittiin kaksi päivää kestäneissä häissä lauantaina ja sunnuntaina. Ison juhlan ympärillä riitti järjesteltävää ja myöskin populaa. Brittiläisen Darrenin sukulaisten lisäksi väkeä saapui myös Irlannista ja Belgiasta.

Häiden jälkeen Lindeman totesikin MTV.fille, että kiirettä on pitänyt jo yli viikon ajan.

Nyt kuitenkin pari pääsee nauttimaan viimein toisistaan. Lindeman julkaisi Instagramissa iloisen kuvakollaasin täynnä kesäistä tunnelmaa.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

– Häät taputeltu! Eikä kestäny ku viikon, tuore vaimo kirjoittaa kuvan yhteyteen.

Hän on lisännyt kuvaan myös aihetunnisteet ”voittajafiilis” ja ”mökki”.

Kuvakollaasissa on järvimaisemaa, kastelukannua ja kuva vasta-avioituneesta parista auringonpaisteessa.

Pari juhli häitään Nuuksiossa Lindemanin vanhempien omistamassa hotellissa, jonne oli myös helppo majoittaa kansainvälinen juhlamäki. Vieraita häissä oli noin 120 kappaletta.

– On ihanaa, kun vieraita oli niin paljon. Ihmiset tekevät juhlan! Lindeman jutteli.

Lindeman totesi, että yli viikon kestänyt emännöinti oli myös väsyttänyt isäntäparin.

– Seuraavaksi varmaan menemme nukkumaan ja siitä palailemme arkeen. Täytyy katsoa, jos ehtisi noita lahjojakin availemaan, kun vielä emme ole kerenneet, Lindeman nauroi MTV.fille tiistaina häidensä jälkeen.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Tiukassa tentissä Totuus vai tehtävä -pelissä

Salkkareiden virallisella YouTube-kanavalla julkaistavissa videoklipeissä näyttelijät pääsevät pelaamaan kohtalokasta Totuus vai tehtävä -peliä.

Hiljattain Monika Lindeman joutui kollegansa Emil Hallbergin piinaamaksi. Hallberg pistää Lindemanin tukalaan tilanteeseen kysymällä, kenen Salkkarit-näyttelijän kanssa tämä rakastelisi. 

Katso videolta, mitä Monika vastaa!

Salattujen elämien kesäuusinnat MTV3-kanavalla joka päivä! Bikineitä ja timantteja -nettisarja tiistaisin ja torstaisin MTV Katsomossa klo 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat