Kuva: Karita Tykkä kruunattiin Miss Suomeksi 20 vuotta sitten: ”Kilpailut olivat aika erilaiset silloin”

Karita Tykkä kruunattiin Suomen kauneimmaksi 20 vuotta sitten 3:31

Vuoden 1997 Miss Suomeksi kruunattu Karita Tykkä muistelee omia missikisojaan.

40-vuotias hyvinvointivalmentaja ja tietokirjailija Karita Tykkä toimii vuoden 2017 Miss Suomi -kilpailun tuomariston jäsenenä. Nuorten naisten näkeminen muistuttaa upeasti ikääntynyttä kaunotarta hänen omasta missiajastaan 20 vuotta sitten.

– Kyllä muistot tulevat jollain lailla esille. Onhan kisa aika paljon muuttunut. Muistan hyvin tämän saman kuhinan, mikä tytöillä on tässä vaiheessa kilpailua, Tykkä kertoo.

Tykkä tapasi missikandinaatit ensimmäistä kertaa finalistien julkistamistilaisuudessa torstaina. Naisen mielestä konsepti on muuttunut 20 vuodessa.

– Kilpailut olivat aika erilaiset silloin ja titteli on hyvin erilainen. Maailma muuttuu ja sitä myötä sitten kaikki muukin muuttuu, nainen pohtii.

Terveellisten elämäntapojen lähettiläänä toiminut nainen aikoo panostaa myös jatkossa itsensä, sekä toisten hyvinvointiin.

– Se on minun elämäntehtävä. Haluan inspiroida ja auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Se on ihanaa, että saa tehdä hyvää toisille, Tykkä tunnelmoi.

 

Lue myös:

    Uusimmat