Kirja-arvio: Missä M. A. Numminen, siellä tapahtui

M.A. Numminen: Kaukana väijyy ystäviä. Muistelmat I. Docendo. 2020. 496 s.

Keväällä 80 vuotta täyttänyt Mauri Antero Numminen nautti tabujen rikkomisesta ja provosoinnista  vanhoillisten asenteiden vapautumisen 1960-luvulla.

Musiikista ja muusta esittävästä kulttuurista, filosofiasta, sosiologiasta ja kielestä syvästi innostunut Numminen oli siellä missä tapahtui, eri puolilla Suomea ja Euroopassakin.

Moniala-artistin muistelmien ensimmäinen osio on välillä hillittömän hauskaa luettavaa Jyväskylän kesän kohuineen ja muine underground-meininkeineen (ja tämän innon lopahtamisineen), ja kommunistipamppujen ärsyttämisineen Sofian nuorisofestivaaleilla.

Someron lapsuuden ja nuoruuden maisemista Helsinkiin opiskelemaan muuttanut Numminen tutustui ja ystävystyi hengästyttävän monen musiikintekijän, kirjailijan, taiteilijan ja muiden alojen kulttuuri-ihmisen kanssa, Rauli (Badding) Somerjoesta Unto Monoseen, Jarkko Laineesta Erkki Kurenniemeen.

60-luvun energisyys läikkyy sivuilta

Heittäytymisen, kokeilun, provosoinnin, hauskanpidon ja baareissa istumisen aikaa. Mikään musiikkityyli ei ollut vierasta, jatsi oli imaissut mukaansa, Wittgenstein ja muita tekstejä päätyi levyille ja esitettäviksi lukuisissa tilaisuuksissa.

1960-luvun purkautuva energia läikkyy muistelmien sivuilla lukemattomin anekdootein. Tämän arvion kirjoittajalle se on muistelmien intensiivisin osa.

1970-luvun alussa Numminen siirtyi keksimäänsä määritelmään uusrahvaanomaisuuteen, joka on laajassa julkisuudessa seurannut häntä ja imagoaan vuosikymmeniä.

Kyseisellä vuosikymmenellä myös kuusikymmentälukulainen kaikki on mahdollista -henki ja idealistisuus jähmettyivät joillakin kulttuurin tekijöillä kiilusilmäiseksi vähemmistökommunismiksi.

Tähän huumorintajuttomaan maailmankäsitykseen esiintyvänä artistina, musiikkituottajana ja -sanoittajana, kirjoittajana ja poliittisia luottamustehtävien hoitajana toiminut Numminen ei halunnut lähteä mukaan. Hänellä oli jotakin vuosia SKDL:n jäsenkirja.

Suuntana Ruotsi ja herätys vähemmistökieleen

1970-luvulla Numminen alkoi tehdä paljon keikkoja Ruotsiin, ja myös Länsi-Saksaan. Ystävyys- ja työsuhde Pedro Hietasen kanssa alkoi vuosikymmenen toisella puoliskolla.

Ruotsissa kielistä hyvin kiinnostuneelle sosiologishenkiselle Nummiselle avautui ruotsinsuomalaisten ja heidän lastensa vähemmistökielen heikko asema ja tarve äidinkielen tukemiseen ja ylläpitoon.

Numminen käy myös läpi Love Records -levy-yhtiön pelastamisyrityksiä 1970-luvun lopulla. Kuinka paljon hän ravasikaan tapaamassa työväenliikkeen vaikuttajia (pääministeri Kalevi Sorsaa myöten), osuuskuntaväkeä ja kirjankustantajaa saadakseen rahoitusta maineikkaan yhtiön pelastamiseksi. Tarvittavia markkoja ei löytynyt.   

1980-luku käynnistyi rytinällä. Vuosikymmen onkin muistelmissa otsikolla Suuri elämänmuutos.

Tapahtumien kerronta tihenee ja alkaa kuplia jälleen. Kuvioihin tulee uusia ihmisiä, kuten nuori filosofi Esa Saarinen, ja Helena Vapaa, josta tuli sittemmin uusi puoliso. Sirpa-vaimonsa sivuun jäämistä hän ei paljoa kuvaile.  

Uhoa Esa Saarisen kanssa

Filosofiasta kaksikolla riitti puhuttavaa, ja Numminen & Saarinen hakivat inspiraatiota Terässinfonia-kirjaansa Berliiniä ja New Yorkia myöten.

”Me uhosimme!”. Niin tekivät ja osaltaan avasivat Suomea maailmaan päin kahdeksankymmentäluvulla. Mukana oli myös dramaturgi ja Nummisen lisäksi toinen ”kielipuristi” Juha Siltanen.

Samalla Numminen vielä keikkaili Ruotsissa, musiikkiprojekteja oli jatkuvasti jatsista Ludwig Wittgensteinin Tractatus-sarjan läpimurtoon, ja verottajankin kanssa kinattiin. Baarien mies hänestä muotoutui dokumentoituaan kirjaansa suomalaisia katoavia keskiolutbaareja.

Kirja etenee kronologisesti vuosi kerrallaan. Uudet ja muuttuvat kulttuurivirtaukset rytmittävät vuosikymmeniä.

Välillä Numminen saattaa piipahtaa lapsuudessaan, mutta muuten on kiinni päiväkirjanomaisesti tapahtumissa, mikä tekee kerronnasta välillä nopeastikin asiasta, tilanteesta ja henkilöistä toiseen hyppelehtivää. Eri kokoonpanoissa soittaneet artistit instrumentteineen ja keikkoineen hän listaa uskollisesti.

Numminen muistelee kiltisti

Runsaasti hupaisia ja teräviäkin pikkutarinoita kirja pursuu, ja Nummisen ote elämään on vakava mutta samalla humoristinen. Tosin mukaan mahtuu myös hyvien ystävien alkoholisoitumisia ja kuolemia. Purevaan ilkeilyyn hän ei sorru.

Vapaahenkinen kuusikymmenlukulaisuus on ilmeisesti pitänyt Nummisen vetreänä, mistä kuluneen reilun puolen vuosisadan populaari ja vakavampikin kulttuurimme saa olla iloinen.

Numminen on myös sukupolvea, jolle englanti ei ole ollut itsestään selvä ykkösvieraskieli. Saksa ja ruotsi ovat erottamaton osa M. A. Nummista.

Kirjan alaotsikon perusteella muisteluille on odotettavissa jatkoa. Jään odottelemaan.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja