Kuusi merkkiä siitä, että olette ajautumassa erilleen

Yleensä pariskunnat alkavat ajautua erilleen pikkuhiljaa. Vaikka merkkejä suhteen hiipumisesta olisi jo ilmassa, se ei välttämättä tarkoita, etteikö suhdetta voisi pelastaa. Hälyttäviin merkkeihin kannattaa kiinnittää ajoissa huomiota.

Jokainen parisuhde vaatii töitä toimiakseen. Ongelmat kannattaa selvittää puhumalla niistä kumppanin kanssa. Miettikää yhdessä, miten voisitte muuttaa huonoja tapojanne.

1. Ette tee enää asioita yhdessä

Aiemmin menitte yhdessä pitkille kävelylenkeille, kokeilitte uusia ravintoloita ja kävitte elokuvissa, mutta nyt teette asioita mieluummin yksin, ette löydä yhteistä aikaa tai jäätte mieluummin vain kotiin katsomaan televisiota?

Jos tilanne kuulostaa liiankin tutulta, saatatte olla ajautumassa erilleen. Uusien asioiden kokeileminen yhdessä tekee pariskunnista onnellisempia. 

2. Ette enää kommunikoi

Terve kommunikaatio ei tarkoita vain puhumista – se voi olla myös aktiivista toisen ihmisen kuuntelemista ilman, että keskeyttää tyrkyttääkseen omia mielipiteitään. 

Jos kumppani oli aiemmin ensimmäinen henkilö, jolle halusi kertoa pienetkin oman elämän hyvät ja huonot uutiset, mutta nyt ei enää tunne samoin, on hyvä miettiä, onko omassa tai toisen suhtautumisessa jotain pielessä.

3. Ette harrasta seksiä

Seksin loppuminen on yksi selvimpiä merkkejä siitä, että kaikki ei ole suhteessa kunnossa. Yleensä seksikerrat vähenevät pikkuhiljaa ilman, että pariskunnat puhuvat siitä, mitä heidän väliselle läheisyydelleen on tapahtumassa. Asiaan kannattaa tarttua ajoissa ennen kuin tajuaa, että minkäänlaista läheisyyttä ei ole ollut kuukausiin.

Toisaalta on syytä muistaa, että kaikille seksi ei ole niin tärkeää, vaan intiimejä hetkiä voi olla muutenkin. Jos ei kuitenkaan ole minkäänlaista läheisyyttä, kiintymystä ja huolenpitoa, ennuste ei ole hyvä.

4. Ette suunnittele yhteistä tulevaisuutta

Yhteisen tulevaisuuden suunnitteleminen voi tarkoittaa yhteenmuuttoa, naimisiinmenoa ja lasten hankintaa, mutta yhtä lailla matkoja, viikonloppuja ja lomia. Jos nämä eivät enää kiinnosta vaan on mieluummin yksin tai ystävien kanssa, on syytä miettiä, mistä on kyse.

5. Kritisoitte toisianne jatkuvasti

Yhtäkkiä kumppani täyttää tiskikoneen väärin, ei pysty pureskelemaan ruokaansa oikein tai hengittää liian raskaasti. Ja se saa raivon partaalle. Kun toinen jatkuvasti syyttää ja kritisoi, toinen taas siirtyy jatkuvalle puolustuskannalle. Tämä voi lopulta johtaa suurempiin ongelmiin keskinäisessä luottamuksessa ja kunnioituksessa.

Kumppanin hengitystapa on tuskin muuttunut yhdessä yössä, joten kannattaa miettiä, miksi pienet asiat ovat yhtäkkiä alkaneet niin kovasti ärsyttää.

6. Ette enää välitä

Asiat, joita tehdessä toisen sai aikaisemmin ärsyyntymään tai iloiseksi, eivät enää vaikuta samalla tavalla. Aiemmin kumppani suuttui, kun hänelle sanoi tiettyjä asioita, mutta nyt häntä ei enää kiinnosta. Edes suhteen ongelmista puhuminen ei saa kumpaakaan osapuolta kiinnostumaan.

Jatkuva riitely on tietysti huono asia, mutta välinpitämättömyys ja kiinnostuksen puute on ehkä vielä pahempaa. Se voi kertoa siitä, että ei ole mitään, minkä puolesta tapella.

Lähteet: Bustle 1 & 2, Hellogiggles

***

Onko parisuhde enää pettämisen jälkeen koskaan samanlainen?

Seksuaaliterapeutti ja sosiologi Maria Linkoaho-Nordling kertoi MTV:n haastattelussa vuosi sitten syyskuussa, millä keinoilla pettämisestä voi päästä yli.

Lue myös:

    Uusimmat