Kuume keskiraskaudessa nostaa lapsen autismiriskiä

Raskaudenaikainen kuumeilu saattaa tuoreen tutkimuksen perusteella suurentaa lapsen autismiriskiä. Riski havaitaan varsinkin silloin, kun kuumeita on useita ja ne ajoittuvat keskiraskauteen.

Molecular Psychiatry -lehdessä julkaistut tulokset perustuvat 96 000:n vuosina 1999–2009 syntyneen lapsen sekä heidän äitiensä terveystietoihin.

Kaikkiaan 16 000 lapsen äiti oli sairastanut vähintään yhden kuumeen raskauden aikana. Autismikirjon häiriö todettiin hieman alle 600 lapsella.

Tulosten perusteella lapsella todettiin autismikirjon häiriö noin 30 prosenttia todennäköisemmin, jos hänen äitinsä oli sairastanut kuumeen raskauden aikana. Riski oli vielä suurempi, jos kuume oli ajoittunut raskauden keskivaiheisiin. Tuolloin autismiriski oli 40 prosenttia suurempi kuin lapsilla, joiden äideillä ei ollut kuumetta missään vaiheessa raskautta.

Riskit suurenivat tasaisesti, mitä useampia kuumeita äiti oli sairastanut. Kolme kuumejaksoa liittyi jo yli kolminkertaiseen autismiriskiin.

Nyt julkaistut tulokset vahvistavat näyttöä siitä, että raskaudenaikaiset infektiot todennäköisesti ovat yksi autismikirjon häiriöille altistava tekijä. Ne eivät kuitenkaan selitä kaikkia tapauksia, eikä tarkkaa syntymekanismia tiedetä tämänkään tutkimuksen jälkeen.

Autismi on yleensä alle kolmevuotiaana ilmenevä aivojen kehityshäiriö, joka muun muassa vaikeuttaa ilmeiden ja eleiden ja niillä välitettävien tunteiden tulkitsemista. Pelkän autismin sijaan nykyään puhutaan laajemmin autismin kirjosta, johon lukeutuvat muun muassa Aspergerin oireyhtymä ja epätyypilliset autismin muodot. Autismi on noin 10 000 suomalaisella.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.​​​​​​​

Anna-Riitta synnytti kotona – lääkäri varoittaa riskeistä

Huomenta Suomessa keskusteltiin kotisynnytyksistä sellaisen omakohtaisesti kokeneen Anna-Riitta Kässin sekä Naistenklinikan osastonylilääkäri Mika Nuutilan kanssa.

Anna-Riitta synnytti kotona – lääkäri varoittaa riskeistä 7:49

Lue myös:

    Uusimmat