Kuuluisa suomalaisorkesteri järkyttyi: Ministeriö perii takaisin puoli miljoonaa valtionosuuksia – "Toiminnan jatkuvuus on vakavassa vaarassa"

Arkistokuvaa Avantin konsertista entisöidyssä Porvoon Taidetehtaassa 0:34

Suomalainen kamariorkesteri Avanti! pitää kohtuuttomana opetus- ja kulttuuriministeriön päätöstä periä takaisin puoli miljoonaa euroa perusteettomasti liikaa maksettua valtionosuusrahoitusta.

– Avantin toiminnan jatkuvuus on päätöksen myötä äärimmäisen vakavassa vaarassa, orkesteri tiedottaa.

Ilman ministeriön tekemää kohtuullistamista maksettava summa olisi ollut 745 000 euroa. Ministeriön mukaan Avantille on maksettu perusteettomasti valtionosuuksia vuosina 2013-2017.

Päätös perustuu orkesterin 20 vuoden ajan käyttämään raportointimalliin, joka ei takaisinperintäpäätöksen mukaan vastaa nykyisen VOS-lainsäädännön vaatimuksia. Orkesteri tiedottaa, että kyseisen raportointimallin mukaan laskettu henkilötyövuosimäärä on ollut liian suuri. Erhe selvisi vasta vuoden 2017 alussa, kun Avanti! muokkasi taloudellista ohjaus- ja raportointijärjestelmäänsä.

Avantin perustaja, kapellimestari Esa-Pekka Salonen oli MTV Uutisten haastattelussa syksyllä 2017.

Esa-Pekka Salonen: Suomesta absurdi villi länsi, jos vain hyväosaisilla olisi varaa kulttuuriin 9:13

Tapausta on selvitelty orkesterin mukaan hyvässä yhteistyöhengessä ministeriön kanssa. Orkesterin mukaan kyseinen raportointikäytäntö poikkeaa muiden vastaavien toimijoiden menetelmästä, mutta siitä on sovittu vuonna 1998 ministeriön kanssa.

– Avanti! kokee toimineensa kaikki vuodet lain tarkoittamalla tavalla ja raportoineensa taloudelliset lukunsa sovitusti.

Ministeriö myöntää omat erheensä

Erilaista raportointikäytäntöään orkesteri perustelee sillä, ettei nykyinen "valtionosuusmalli ei sellaisenaan sovellu Avantin kaltaiselle toimijalle, joka työllistää suuren joukon freelance-muusikoita epäsäännöllisesti, mutta joutuu ylläpitämään suhteellisen suurta kiinteässä työsuhteessa olevaa suunnittelu- ja tuotantohenkilökuntaa". 

Avantin mukaan myös ministeriö toteaa takaisinperintäpäätöksessään, että virheellisen käytännön muodostumiseen ovat mahdollisesti vaikuttaneet myös ministeriön esittämät kannanotot.

– Ministeriö toteaa myös päätöksessään, että ”tässä tapauksessa ei ole syytä epäillä Avanti! ry:n toimineen vilpillisesti ja ilmoittaneen henkilömenoja tarkoituksellisesti väärin. Vilpittömään mieleen viittaa myös se, että menettely tuli ilmi Avanti! ry:n oman yhteydenoton seurauksena”, orkesteri jatkaa.

Ministeriön on lain mukaan määrättävä liikaa annettu tuki palautettavaksi. Orkesteri kuitenkin muistuttaa, että etu voidaan jättää määräämättä palautettavaksi, jos palautettava etuus on vähäinen tai jos palauttamista tai koron perimistä on pidettävä kohtuuttomana. Orkesterin mukaan kyseessä on nyt kohtuuton summa takaisinperittäväksi, vaikka ministeriö on kohtuullistanut palautettavaa summaa.

Avanti! tuttu klassisen musiikin suomalaishuipuille

Suomen kapellimestarien kermaan kuuluvat Esa-Pekka Salonen ja Jukka-Pekka Saraste perustivat Avanti!-orkesterin 35 vuotta sitten vuonna 1983.

Orkesteri on erikoistunut suomalaisen uuden musiikin kantaesityksiin, joita on takana lähes 600. Avantin avulla nostetta läpimurtoa säveltäjäuralleen ovat tehneet muun muassa Magnus Lindberg, Kaija Saariaho, Esa-Pekka Salonen, Jouni Kaipainen ja Kimmo Hakola.

Orkesterin kapellimestareina ovat perustajajäsenten jälkeen toimineet muun muassa Sakari Oramo, John Storgårds, Susanna Mälkki, Hannu Lintu, Tuomas Hannikainen, Tomas Djupsjöbacka, Dima Slobodeniuk ja Klaus Mäkelä.

Lue myös:

    Uusimmat