UMO Jazz Orchestra pelastetaan "nakkirahoilla", jos päättäjät tahtovat – alasajo olisi "nolo töppäys"

Helsingin Kaapelitehtaan harjoitushallissa töötätään – ja kovaa! Saksofonisti Jukka Perko puhaltaa Toivo Kärjen Hiljaista kylätietä tanakkana big band-versiona. Treenataan ensi maanantain Finlandiatalon Kauan eläköön UMO-tukikonserttiin. Bändissä takavuosina vakituisena soittanut Perko on yksi solisteista.

UMO:n voi korvata vain toinen UMO

Alasajo tai kutistaminen olisi kiusallinen viesti maailmalle aikana, jolloin suomalainen jazz on yhä kansainvälisempää. Jukka Perkolle UMO on ollut portti kansainvälisyyteen.

– Uudistua pitää aina ja sitä saa vaatiakin, mutta päättäjien tulee ymmärtää tällaisen orkesterin arvo klassisen rinnalla. UMO tekee tässä maassa jotain sellaista, mihin mikään muu ryhmä ei pysty.

UMO:n talouden rakenne on samankaltainen kuin sinfoniaorkesterien. Taidemusiikki ei elä Suomessa ilman kunnan ja valtion merkittävää tukea – ei myöskään UMO, joka on Suomen ainoa kuukausipalkkainen jazzorkesteri.

UMO:ssa on 16 soittajaa ja toimistolla kolme täysipäiväistä työntekijää. Puolentoista miljoonan euron budjetti: Helsingin tuki on 53 prosenttia, valtion runsaat 30 ja loput noin 15 prosenttia on omaa varainhankintaa.

Aiemmin myös YLE tuki yhtyettä, mutta tämä loppui v. 2016. YLE päätti, että se satsaa vain omaansa, Radion Sinfoniaorkesteriin. Samoin valtionosuuksia on supistettu – kaikilta kulttuuritoimijoilta.

Nämä leikkaukset ovat pakottaneet UMO:n 200 000 euron säästöihin. Tästä on jo saavutettu runsaat puolet, muiden muassa lomautuksilla ja lomarahoja karsimalla.

Miksi kulttuuri on aina kuluerä?

Siis hetkinen, säästötarve enää alle sata tuhatta euroa? Näinkö pieni summa voisi kaataa UMO:n tai kutistaa sen puolipäiväorkesteriksi, jota Helsinki on myös väläyttänyt?

Orkesterin toimitusjohtaja Eeva Pirkkala naurahtaa kysymykselle rahasummasta.

– Niin, kulttuuri nähdään näköjään yhä ensin kulueränä. Meidän toimijoiden pitäisi itse enemmän liputtaa kulttuurin arvoa. Kulttuurin tekijöihin satsaaminen tuottaa aina yhteiskunnalle hyvinvointia ja verotuloja.

Jukka Perko äimistelee säästökeskustelua.

– Tuollaiset ovat nakkirahoja, jos vain päättäjillä on tahtoa hoitaa asiat kuntoon.

Soittaja joustaa aina

UMO on päättänyt ottaa vielä nakkirahatkin soittajien lompakosta. Tuo vajaan sadan tonnin säästö aiotaan hoitaa äänityksistä muusikoille maksettavaa kiinteää tallennekorvausta leikkaamalla. He ovat jo hyväksyneet sen, että 16 prosentin korvaus äänityksistä ja kuvauksista pudotetaan neljään prosenttiin.

Orkesterissa vuodesta 1984 saakka soittanut Mikael Långbacka hymähtää, että ”me soittajat taidamme olla aika joustavaa porukkaa”.

– Onhan tämä raju leikkaus, mutta katsomme, että sittenkin on parempi näin kuin orkesterin muuttaminen puolipäiväiseksi. Se hajottaisi yhteisöllisyyden ja osaamisemme, joka nimenomaan takaa taiteellisen tason.

Tallennekorvauksen pudottamista voidaan myös perustella. Levytysten ja konserttitaltiointien määrä on laskenut.  Eeva Pirkkala kiittelee Yleisradiota edelleen yhteistyöstä, sentään liki 10 keikkaa radioidaan yhä vuosittain.

Helsingin jazzin tahti ratkaisee

Osapäiväistämistä UMO vastustaa absoluuttisesti. Se ajaisi muusikot etsimään töitä kuka mistäkin. Ja se voisi johtaa myös edelleen rahoituksen alamäkeen. Valtionosuudet menisivät rajuun leikkuriin, jos ei olla täysipäiväinen orkesteri.

– Todella huono vaihtoehto, torjuu toimitusjohtaja Pirkkala.

Toivossa he elävät yhä. UMO:n jatkosta päättää marraskuun 12. Helsingin kaupungin omistuksia valvova konsernijaosto. Ja kas, puheenjohtajana on itse pormestari Jan Vapaavuori.

– Vapaavuori on kulttuuri-ihminen. Uskon, että saamme ymmärrystä UMO:lle, vakuuttaa toimitusjohtaja Eeva Pirkkala.