Oletko koskaan miettinyt, miten Salatut elämät -sarjan juoni keksitään tai miten kohtaukset kuvataan? Sarjan tuottaja ja ohjaaja Marko Äijö paljastaa, mitä kulisseissa tapahtuu.
Salatut elämät -sarja näkyy televisiossa viisi kertaa viikossa. Tapahtumarikasta juonta on suunnittelemassa yli kaksikymmentä kirjoittajaa.
– Käsikirjoittaminen on viisiportainen prosessi, ja sitä on luomassa kolme eri ryhmää. Kuuden henkilön stooritiimi aloittaa käsikirjoituksen tekemisen puoli vuotta ennen kuvauksia, tuottaja ja ohjaaja Marko Äijö sanoo.

Stooritiimin tehtävänä on suunnitella pitkät tarinalinjat ja jaksokohtainen tarkka tarinankuljetus. Viikko viikolta he tarkentavat tarinan kohtauksiksi, ja suunnittelevat kohtausten keskeisen sisällön.
– Työtä jatkavat kotoa käsin toimivat dialogikirjoittajat, joita on toistakymmentä. Jokainen kirjoittaa noin yhden jakson yhtä viikkoa kohti, Äijö kertoo.
Viimeiseksi käsikirjoitus päätyy editoriosaston käsiin. Siellä tekstiä viilataan niin, että usean kirjoittajan kädenjälki muokkautuu yhdenmukaiseksi.
Sarja kootaan pienistä paloista
Ohjaaja saa työversionsa kolme viikkoa ennen kuvauksia. Tosin hän pääsee tutustumaan raakaversioon jo kuusi viikkoa aikaisemmin.
– Näyttelijät saavat käsikirjoituksen kaksi viikkoa ennen kuvauksia. Hekin pääsevät tutustumaan kohtausten tapahtumiin jo viikkoja aikaisemmin, jotta osaavat asennoitua kohtausten tunnelmiin, Äijö kertoo.
Sarjan kokoaminen on kuin palapelin tekeminen, se rakennetaan pienistä paloista. Näyttelijät tekevät viikon aikana kymmentä jaksoa kerrallaan.
Yhdellä viikolla kuvataan edellisen viikon ulkokohtauksia ja seuraavan viikon studiokohtauksia. Tiistaista perjantaihin kuvataan studiossa, ja studion ulkopuolisia kuvauksia tehdään kolme päivää viikossa.


