KuPS kohtaa tänään Mestarien liigan karsinnoissa kazakstanilaisen Kairat Almatyn. Mikäli KuPS on tämän päivän toisen osaottelun jälkeen yhteismaaleissa edellä, pelaa se varmuudella jossain euroliigassa tulevan syksyn ja talven aikana.
KuPS voitti ensimmäisen osan Kairat Almatyä vastaan 2–0. Tämä tiesi sitä, että kuopiolaisjoukkue sai varsin hyvät lähtöasetelmat Kazakstanissa pelattavaan toiseen osaotteluun.
Se, eli tiistain mittelö, alkoi kuitenkin KuPSin kannalta vaikeasti. Keltamusta-asuinen Kairatin joukkue piti painetta jatkuvalla syötöllä KuPSin alueella ja vieraat olivat hätää kärsimässä.
Kotijoukkue siirtyi illan taistossa johtoon, kun Dastan Satpaev painoi pallon yhdeksännellä minuutilla kulmapotkun jälkitilanteesta KuPSin verkkoon. Satpaev ohitti varsin heppoisesti KuPSin maalivahdin Aatu Hakalan, joka kantaa torjuntavastuuta, kun KuPSin ykkösmaalivahti Johannes Kreidl on sivussa sairastumisen takia.
Kairat jatkoi painostustaan ja 29. minuutilla kolahti jälleen. Tällä kertaa pallo pomppi kotijoukkueen portugalilaishyökkääjän Jorginhon kautta sisään. Näin Kairat meni tiistain mittelössä 2–0-johtoon ja tuli yhteismaaleissa KuPSin rinnalle (2–2).
Eikä siinä vielä kaikki. Lisää tuli ennen puoliajan alkua, kun Kairat riisti KuPSilta pallon ja lähti terävään vastahyökkäykseen. Valeri Gromyko painoi pallon etukulmasta sisään ja vei isännät toisessa osaottelussa kolmen maalin karkumatkalle. Samalla Kairat meni yhteismaaleissa KuPSin edelle (3–2).
Mikäli KuPS onnistuisi viemään parin nimiinsä, etenisi se Mestarien liigan kolmannelle karsintakierrokselle. Se taas varmistaisi sen, että KuPS pelaisi syksyllä ja talvella vähintään Konferenssiliigan alkusarja- eli liigavaiheessa.