Skuuttionnettomuus Kuopiossa – kaksi loukkaantunutta sairaalaan

AOP, ambulanssi poliisi
Poliisilla oli sunnuntaina tehtävä Kuopion Lehtoniementiellä. Paikalla oli tapahtunut skuuttionnettomuus.All Over Press
Julkaistu 24.08.2025 21:20

Leo Kirjonen

leo.kirjonen@mtv.fi

Toimittajan kuva
Kati Hyttinen

kati.hyttinen@mtv.fi

Kuopion Saaristokaupungissa on tapahtunut onnettomuus kevyen liikenteen väylällä.

MTV Uutiset sai sunnuntaina illalla tiedon poliisitehtävästä Kuopion Lehtoniementiellä.

Tapahtumapaikalla olleen silminnäkijän mukaan tehtävään osallistui poliisiyksikön lisäksi kaksi lääkäriä ja kaksi ensihoidon työntekijää.

Poliisin tiedotteessa kerrotaan, että sähköpotkulaudalla oli liikkeellä kaksi 15-vuotiasta poikaa.

– Alamäkeä kovaa vauhtia ajaessaan kuljettaja oli menettänyt ajokin hallinnan ja sähköpotkulauta oli kaatunut, tiedotteessa kerrotaan.

Poliisin mukaan kummallakaan onnettomuudessa loukkaantuneista ei ole hengenvaaraa.

– Kuljettaja loukkaantui tilanteessa vakavasti ja matkustaja lievemmin, ja heidät toimitettiin hoidettaviksi Kuopion yliopistolliseen sairaalaan, tiedotteessa kerrotaan.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena eikä tiedota asiasta toistaiseksi enempää.

Uutista täsmennetty 24.08.2025 poliisitiedotteen mukaan. Uutisessa aiemmin kerrottiin sähköpotkulautoja olleen osallisena kaksi yhden sijaan.

0:55imgJos saavut onnettomuuspaikalle, toimi näin.

Lue myös: 

Matin kojelautakameraan tallentui pysäyttävä näky Espoossa: "Mitä väliä säännöillä on?"

Autokuski ei mahtanut mitään: Pikkupojat syöksyivät tyhjästä autotielle Helsingissä – karmea video!

Poliisi varoittaa vaarallisesta ilmiöstä liikenteessä: Jo viidellä sekunnilla voi olla dramaattiset seuraukset

Tuoreimmat aiheesta

Liikenneonnettomuudet