Kuopion biotuotetehdashankkeelle viimeinen isku: "Asia on nyt loppuun käsitelty"

Korkein hallinto-oikeus (KHO) on antanut tänään päätöksen, jonka mukaan se hylkää Finnpulp Oy:n jättämän purkuhakemuksen KHO:n vuonna 2019 antamasta kielteisestä ympäristölupapäätöksestä, Finnpulp kertoo tiedotteessaan.

KHO:n päätös liittyy Kuopion Sorsasaloon biotuotetehdashanketta suunnittelevan Finnpulp Oy:n purkuhakemukseen, jonka Finnpulp jätti KHO:een viime vuoden toukokuussa.

– Hakemuksemme mukaisen tehdashankkeen osalta asia on nyt loppuun käsitelty. Tutustumme päätökseen tarkemmin eikä meillä toistaiseksi ole muuta kerrottavaa, toimitusjohtaja Martti Fredrikson sanoo tiedotteessa.

Finnpulpin mukaan se vaati tehdashankkeen ympäristöluvasta joulukuussa 2019 tehdyn kielteisen päätöksen purkua ja ympäristöluvan välitöntä antamista pääosin KHO:n vähemmistön hyväksymin lupaehdoin tai ainakin asian uudelleen käsittelyä. 

Lue myös:

    Uusimmat