Kuntosalit pysyvät kiinni Etelä-Suomessa, yrittäjä: "Ei mene oikeustajuun pienellä ihmisellä – vieressä kaupat saavat olla täyttä häkää auki"
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus keskeytti viime torstaina aluehallintoviraston (avi) yksilöliikuntatilojen sulkupäätöksen täytäntöönpanon kahden asiasta tehdyn valituksen myötä. Hämeenlinnan hallinto-oikeus päätti maanantaina, ettei samanlaista päätöstä ole tulossa Etelä-Suomeen. Helsinkiläinen kuntosaliyrittäjä on pettynyt.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus keskeytti Avin päätöksen toimeenpanon ainakin 15.1. asti. Välipäätöksen jälkeen vastaavanlaisia kanteluita on tehty viime päivinä myös muihin hallinto-oikeuksiin.
Helsinkiläinen kuntosaliyrittäjä Riku Kekkonen olisi toivonut vastaavanlaista päätöstä myös Hämeenlinnan hallinto-oikeudelta myös Etelä-Suomeen. Hän otti kielteisen päätöksen vastaan raskain mielin.
– Meidän liikuntakeskusten mielestä näin järeisiin toimiin ei tarvitsisi ryhtyä. Kyse on kuitenkin elinkeinon rajoittamisesta ja erityisesti liikunnan rajoittamisesta. Sellaiseen pitäisi olla vahvemmat perusteet. Sulkutoimenpide on todella brutaali ja tässä koko ala on ihan kiikun kaakun, että ketkä tästä selviävät ja ketkä eivät.
"Pystyisimme porrastamaan"
Hän sanoo, että hänen johtamansa Fitness Village Kaisaniemi Helsingin keskustassa pystyisi järjestämään yksilöliikunnan terveysturvallisesti, mutta mahdollisuutta osoittaa tätä aluehallintovirastolle ei ole tarjottu.
– Pystyisimme porrastamaan asiakasryhmiä ja aukioloaikoja, mutta emme ole saaneet näyttää sitä. Tartuntatautilain mukaan sulun pitäisi olla viimesijainen keino, mutta nyt se sitten laitetiin aika nopealla aikataululla ja kertalaakista päälle.
THL määritteli alkusyksystä sisätiloissa tapahtuvan yksilöliikunnan matalan koronariskin toiminnaksi. Kekkosen mielestä se ei näy aluehallintovirastojen päätöksissä.
– Ei mene oikeustajuun pienellä ihmisellä, että miksi kuntosalit pitää laittaa kiinni, mutta vieressä kaupat saavat olla täyttä häkää auki.
Kekkosen mukaan Fitness Village Kaisaniemessä on neljä eri harjoittelualuetta, joilla on oma ilmanvaihto ja omat sisäänkäynnit.
– Vaikka viisi henkeä tai enimmillään kymmenen henkeä kerrallaan kolmen sadan neliön tilaan. Se ei mielestäni oikeastaan poikkea mitenkään siitä, miten ihmiset käyvät kaupassa.
"Jätimme kinkunsyönnin muille"
Kekkosta harmittaa myös se, että päätökset astuvat voimaan nopeasti eivätkä ole hänen mielestään riittävästi ennakoitavissa. Nyt voimassaolevista rajoituksista tiedotettiin 23.12.
– Meillä oli neljä päivää aikaa reagoida, mutta niistä kolme oli joulunpyhiä. Tällainen sulkutoimenpide on valtava prosessi. Meidän täytyy yksitellen manuaalisesti sulkea jokaisen asiakkaan laskutus ja pääsyoikeus kuntokeskukseen. Jätimme nyt kinkunsyönnin muille ja teimme yötä myöten jouluaattona ja joulupäivänä töitä, koska halusimme jälleen kerran totella näitä päätöksiä. Toivoisimme vähän lisää reagointiaikaa.
Myös pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä esitti maanantaina, että koronarajoituksia jatkettaisiin kahdella viikolla niiden alkuperäisestä suunnitellusta päättymispäivästä eli tammikuun kymmenennestä. Ryhmä perustelee esitystään sairaalakuormituksen voimakkaalla kasvulla ja sillä, että testiin pääseminen on tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla hidasta.
Kekkonen valitti jo viime keväänä päätöksestä, jolla sisäliikuntatilat tuolloin suljettiin. Nyt hän on valittanut uudelleen jouluaaton aattona tehdystä sulkupäätöksestä.
Useita valituksia eri puolilla Suomea
Joulun alla ilmoitetuista koronarajoituksista on tehty useita valituksia hallinto-oikeuksiin eri puolilla Suomea. Hämeenlinnan hallinto-oikeudesta kerrotaan, että sinne on maanantaihin mennessä tehty yhteensä 15 valitusta koronarajoituksista. Oikeudesta ei voida yksilöidä MTV Uutisille, kuinka moni valitus koskee nimenomaan sisäliikuntatilojen sulkemista.
Hämeenlinnan hallinto-oikeus käsittelee koronavirusta koskevissa asioissa myös Uudenmaan alueelta tulevat valitukset. Lisäksi siellä käsitellään Kanta-Hämeen ja esimerkiksi väkirikkaan Pirkanmaan valitukset.
Turun hallinto-oikeuteen valituksia on tullut seitsemän. Itä-Suomen hallinto-oikeudesta kerrotaan, että sisäliikuntatilojen aukioloa koskevia valituksia on tullut yksi ja sen lisäksi kaksi valitusta, jotka koskevat jääkiekko-otteluiden järjestämistä.
Kuntosalit olivat viime keväänä suljettuina aluehallintoviraston vastaavan päätöksen myötä neljän viikon ajan. Kekkosen mukaan sulusta aiheutui silloin merkittävät taloudelliset tappiot. Myöskään valtion korvaukset sulusta eivät riitä Kekkosen mukaan lähellekään kattamaan sulusta aiheutuneita tappioita.
– Se korvaa vain murto-osan niistä. Lisäksi sulkuaikana häviämme kaiken myynnin.
"Liikunnan merkitystä ei ymmärretä"
Hän on huolissaan myös asiakkaidensa hyvinvoinnista. Kerran katkennutta kuntosalitreeniä voi olla vaikea aloittaa sen jälkeen, Kekkonen sanoo.
– Se vaatii pitkän työn. Sanoisin, että vaatii vähintään kahdeksan viikkoa, että harjoittelusta tulee tapa. Meillä on esimerkiksi asiakkaita, joilla on jokin merkittävä kuntoutusprosessi käynnissä sekä henkisellä että fyysisellä puolella. Nyt kun se prosessi keskeytyy, niin sitä on vaikea käynnistää uudelleen. Ihminen ei toimi siten, että painetaan nappia.
Kekkosen mukaan liikunnan merkitystä ei edelleenkään ymmärretä kunnolla.
– Sitä, mikä liikunnan merkitys on, tuodaan liian vähän esille. Sitä ei oikein ymmärretä, että liikunta on lääke todella moneen asiaan hyvinvoinnin ja yleisen toimintakyvyn kannalta. Aina kun, liikuntaa rajoitetaan, siihen pitäisi olla todella painavat perusteet ja sitä pitäisi harkita monelta kannalta, Kekkonen sanoo.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää