Kuninkaallisasiantuntija analysoi MTV:lle Catherinen videon – hämmentyi täysin ja pisti merkille asian, joka osoittaa prinsessan roolin
Kuninkaallisasiantuntija Satu Jaatinen häkeltyi nähtyään videon, jolla prinsessa Catherine kertoo syöpähoitojensa päättyneen. Täysin poikkeuksellinen video osoittaa Jaatisen mukaan Catherinen merkittävän aseman brittihovissa.
Prinsessa Catherinen ja prinssi Williamin virallisilla sosiaalisen median tileillä julkaistiin maanantaina 9. syyskuuta video, jolla kerrottiin Catherinen syöpähoitojen päättyneen.
Päälle kolmen minuutin pituisella videolla on kuvattu Catherinea ja Williamia lastensa prinssi Georgen, prinsessa Charlotten ja prinssi Louisin kanssa käyskentelemässä luonnossa ja viettämässä yhteistä aikaa samalla, kun Catherinen ääni kertoo perheelle raskaasta vuodesta.
Videolla nähdään lisäksi Catherinen vanhemmat Carole ja Michael Middleton.
– Kesän lähestyessä loppuaan en voi kertoa teille, miten helpottavaa on saada kemoterapiahoitoni vihdoin päätökseen, Catherine sanoo videon alussa.
– Viimeiset yhdeksän kuukautta ovat olleet uskomattoman rankkoja meille perheenä. Elämä sellaisena kuin tunnet sen voi muuttua silmänräpäyksessä. Meidän on täytynyt löytää tapa, jolla navigoida muutoksessa ja tuntemattomalla tiellä, hän lisää.
Kuninkaallisasiantuntija ja kirjailija Satu Jaatinen häkeltyi täysin videon nähtyään.
– En kyllä osannut odottaa. Sehän on ulkoisesti sellainen, että odotin koko ajan tuleeko sinne loppuun jonkun syöpäyhdistyksen tunnus. Se on todella kampanjamainen video mielestäni. Siinä on hyvin unenomainen tunnelma, se on melko hitaasti etenevä ja pitkä.
– Mietin myös sitä, että sehän on hyvin intiimi ja siinä olivat kaikki ainakin niin luontevasti kuin pystyivät: lapset, hänen vanhempansa ja William. Kaikki olivat vahvasti omasta roolistaan irti.
Jaatisen mukaan video on häkellyttävä muun muassa siksi, etteivät kuninkaalliset ole koskaan tehneet tai julkaisseet vastaavaa.
– Hänellä siinä oleva sanoma on se, että kemoterapia on ohi, mutta paranemiseen on vielä pitkä matka ja rakkaus on tärkeintä. Nuo ovat tietenkin sellaisia asioita, että niitä on vähän hankala sanoa sillä tavalla kuninkaallismaisesti pöydän takaa puku päällä, niinkuin he ovat yleensä näitä tiedonantojaan antaneet. Tässä mentiin ihan toiseen ääripäähän.
Alkuvuodesta, kun Catherinen syöpädiagnoosista ei ollut vielä kerrottu julkisuuteen, spekuloitiin ympäri maailmaa valtavan laajasti sitä, mikä alkuvuodesta sairauslomalle jäänyttä vatsan alueen leikkauksen läpikäynyttä prinsessaa vaivaa.
Huhuja lievittääkseen Kensingtonin palatsi julkaisi äitienpäivän kunniaksi kuvan Catherinesta lapsineen, joka osoittautui monin tavoin muokatuksi. Catherine otti lopulta itse vastuun kuvanmuokkauksesta, vedoten siihen, että amatöörivalokuvaajana hän monien muiden tavoin on testaillut kuvanmuokkauksen mahdollisuuksia.
Jaatinen arvelee, että kuvanmuokkauskohulla on osasyynsä siihen, miksi tuore video Catherinesta perheensä kanssa haluttiin julkaista.
– Siitäkin halutaan selkeästi ottaa pesäeroa, että nyt liikutaan ihan vapaasti ja heitä saa kuvata niin sanotusti luontevasti.
Yksi asia videossa on Jaatisen mukaan hyvin selvää: se on juuri sellainen, mitä Catherine itse haluaa.
– Hän on pääosan esittäjä, hän on kertoja, se on ihan varmasti täysin hänen hyväksymänsä ja voisin myös kuvitella, että hänen ideoimansa. Hän on hyväksynyt sen, että tässä kuvataan hänen vanhempiaan ja hänen lapsiaan.
– Sinänsä tämä on aikamoinen voimannäyte Catherinelta. Vahvistaa hänen asemaansa ihan hirveästi.
Moni kiinnitti videossa erityistä huomiota siihen, kuinka läheisissä tunnelmissa Catherine ja William oli kuvattu. Williamin nähtiin muun muassa suukottavan vaimoaan ja Catherinen makoilevan Williamin kainalossa.
Jaatisen mukaan sen jälkeen, kun Catherine ja William menivät naimisiin vuonna 2011, ei heitä ole käytännössä koskaan nähty suukottamassa toisiaan julkisesti.
– Se oli se yksi väkinäinen pusu silloin siellä (Buckinghamin palatsin) parvekkeella. Charles ja Dianakin suukottivat toisiaan enemmän kuin he kaksi.
Näin ollen William ei Jaatisen mukaan tuntunut sulahtavan aivan luonnollisesti rooliinsa videolla.
– On koko ajan hieman vaakalaudalla sen kanssa, että onko tämä tosi luonnollista vai todella omituista.
Jaatinen kertoo, että videolla haluttiin todennäköisesti alleviivata sitä, että kyseessä on kenen tahansa perheen taistelu syöpää vastaan, eivätkä kuninkaallisetkaan ole sille immuuneja. Lisäksi Catherine haluaa videolla osoittaa tukensa myös muille, joita sairaus koskettaa.
Kuitenkin Jaatisen mukaan videon julkaisu merkitsee Williamille ja Catherinelle tietyn rajan ylitystä, jonka taakse on vaikeaa enää palata.
– Tuosta on tosi paha pakittaa virallisempaan ilmaisuun, mutta voi olla, etteivät he haluakaan sitä.
– Se antaa mielestäni myös kuvan todella itsevarmasta ihmisestä.
Isossa-Britanniassa video on Jaatisen mukaan saanut kehuja, mutta toisaalta se on myös aiheuttanut hämmennystä.
– Kyllä tämä yllätti kaikki.
Ero siihen, millaisena Catherine näyttäytyi maaliskuussa ilmoittaessaan syöpädiagnoosistaan, on valtava. Tuolloin julkaistulla videolla hän esiintyi yksin ja kertoi yhdeltä istumalta asiasta sekä siitä, kuinka sairastuminen on vaikuttanut hänen perheeseensä.
– Toisessa istuu kalpea nainen puistonpenkillä ja toisessa tuollainen eteerinen kaunotar kävelee metsässä.
Jaatinen pistikin merkille on se, että ulkopuolelta katsottuna näyttää siltä, ettei sairastuminen olisi vaikuttanut Catherineen fyysisesti.
– Haavoittuvuus ja hauraus kuuluu ainoastaan hänen puheissaan. Kiinnostaisi tietää, mitä muut syöpäpotilaat ajattelevat tästä. Koska hänhän näyttää selvinneen tästä niin, ettei hän ole muuttunut ulkoisesti mitenkään. Mitä ne ihmiset sitten ajattelevat, jotka muuttuvat sairauden myötä paljon, kuinka kiitollisia he nyt ovat tällaisesta selviytymisvideosta ja representaatiosta.
– Hän puhuu kyllä siitä, miten päivät voivat olla raskaita. Mutta siinä ei tule muuten ilmi mitenkään se, miten raadollista voi olla, kun sairastaa syöpää. Semmoinen puuttuu kokonaan.
Uusimmat
-
17:15
Poptähti Demi Lovato yllätti lateksiasussa – näyttävät kuvat punaiselta matolta
-
17:03
MTV seuraa: SM-liigassa herkkunäytöksiä – tekeekö Kiekko-Espoo TV-ottelussa kovan tempun?
-
17:00
Uutuuskirja: Lähipiiri jäi ihmettelemään, mitä ihmettä Sanna Marinille tapahtui vuonna 2021?
-
16:54
Itämerellä kulkevalla öljytankkerilla tulipalo
-
16:46
Tappiot eivät horjuta Markku Kanervan asemaa Huuhkajissa – "Ei ole sellaista tarvetta"
-
16:12
Toyotan MM-rallikuski avautui kovasta kohtalostaan: "Olen ollut todella stressaantunut"
-
16:01
Presidentti Zelenskyi vierailee Berliinissä
-
16:01
Ensitreffit-parien yhteiselo ahdistaa Töllötuomareita – "En pysty enää katsomaan"
-
15:42
Poliisi löysi Helsingin Puhoksesta kahvilan, jossa pyöritettiin laajaa kokaiinikauppaa
-
15:35
Sonja Aiello tuomittiin pahoinpitelystä sakkoihin
-
15:33
MTV:n Mika Tommola tuomittiin pahoinpitelystä – sai sakkotuomion
-
15:30
Poliisi selvitti Ulvilan lapsikaappauksen motiivin – pakenivat lasten kanssa asuntoautolla Norjaan
-
15:20
Neljä keinoa suojata puhelin tietovarkauksilta
-
15:04
Poliisi epäilee kahta ukrainalaisnaista taposta Kainuussa – oikeus vangitsi kaksikon
-
15:03
Syyslomamatka ulkomaille? Helsinki-Vantaan ruuhkatiedot näkee jo kotona
-
14:53
Ex on Next: Kamppailu vaa'ankieliosavaltioista ja postiäänistä lähestyy kiehumispistettä
-
14:50
P. Diddyn oikeudenkäynti alkaa toukokuussa – musiikkimoguli pysyy vangittuna
-
14:47
Michelle ja Barack Obama julkaisivat rakkautta tihkuvan kuvan: "En olisi voinut pyytää parempaa puolisoa"
-
14:37
Kylian Mbappe kuvattiin Tukholman yössä – raivo repesi Ranskassa
-
14:29
Putin: Suhteet Iraniin ensisijaisia Venäjälle
-
Lataa lisää