Kuningatar Elisabetin arkkua vedetään hautajaissaatossa käsin 123-vuotiaalla tykinlavetilla – vankkurin pyöriin liittyy mielenkiintoinen yksityiskohta

Britannian kuningashuone on täynnä perinteitä, ja hautajaissa jokaisella yksityiskohdalla on tarina.

Tämä alkaa siitä, kun liki kolmetonnisen kenttätykkivankkurin valmisti 1800-luvun maineikas aseyhtiö Vickers vuonna 1896.

Sotatoimiin se ei ehtinyt, kun vankkurille löytyi seremoniallinen tehtävä: kuningatar Viktoria muutti sen hautajaisvankkuriksi poikansa hautajaisiin ja halusi jälkisäädöksessään itselleen tehtävän samoin.

Viisi vuotta myöhemmin Viktorian aika tuli, ja silloin vankkurilla oli määrä kuljettaa Viktorian arkku Windsorin rautatieasemalta Windsorin linnaan.

Historioitsijoiden mukaan on kaksi versiota siitä, mitä tapahtui seuraavaksi.

Yhden mukaan vankkuria vetämään asetetut hevoset pillastuivat, koska niitä ei oltu harjoitettu tehtävään. Toisen mukaan vankkurin vetoaisa katkesi.

Lopputulos kuitenkin oli, että vankkurilla ei ollut vetäjiä. Paikalla ollut hovin edustaja keksi sitten pyytää paikalla ollutta kuninkaallista laivastoa apuun.

Niinpä raskasta vankkuria vetämään asetettiin riuskoja merimiehiä, joita tarvittiin 98. Merimiehillä ei ollut kuitenkaan maissa köyttä, joten he keksivät kietoa saatavilla olleista kankaista vetoköydet.

Arkku saatiinkin kunnialla kohteeseen, ja laivasto sai hovilta erityskiitokset.

Perinne syntyi

Viktorian hautajaisten jälkeen laivasto piti tykkivankkurinsa tallessa.

Sille tuli uusi käyttö vain yhdeksän vuotta myöhemmin, kuningas Edward VII:n kuoltua.  

Sittemmin vankkurin kyytiin pääsivät kummatkin Yrjö-kuninkaat, pääministeri Winston Churchill, ja lordi Mountbatten.

Vankkuria säilötään laivaston koulutusyksikössä Portsmouthin lähellä, ja sen käyttökunnosta huolehditaan tarkoin. Tykki kiillotetaan viikoittain ja vankkuria liikutetaan säännöllisesti pyörän neljänneskierroksen verran, jotta kärrynpyörät pysyvät pyöreinä.

Nyt on vuorossa seitsemäs käyttökerta, kun kuningatar Elisabet on viimeisellä matkallaan.


Lue myös:

    Uusimmat