Kuluttaja: Itse joulukuusi maksaa vain 25 senttiä – näin kokonaishinta muodostuu
Kuluttaja-lehti kertoo, miksi joulukuusi kustantaa jopa 80 euroa.
Metsäteollisuus ry:n mukaan joulupuun kokoisen kuusen hinta on vaivaiset 25 senttiä. Joulukuuseksi sopivat pienet puut ovat niin kutsuttua energiapuuta, jonka hinta on paperiteollisuuden käyttämää kuitupuuta halvempi.
Näin joulupuusi hinta muodostuu!
Puu – kuusi maksaa 25 senttiä.
Myyntipaikka – paikan hinta vaihtelee. Kuopiossa päivän toripaikka irtoaa 13 eurolla, Helsingissä koko jouluajan paikka voi maksaa 150–4700 euroa.
Kuljetus – kuuset tuodaan metsästä varastoon. Matkat eivät kuitenkaan ole järjettömän pitkiä. Polttoaineen osuus hinnasta on korkeintaan muutama kymmenen senttiä.
Työn hinta – myyjä laskee hintansa itse, apulaisen tuntipalkka kuluineen voi olla toista kymmentä euroa.
Verot – 24 prosenttia arvonlisäveroa.
80 euroa maksavan kuusen hinta voisi syntyä näin:
- 20 snt polttoainekuluja
- 25 snt puun hintaa
- Kolme euroa myyntipaikan hintaa (jos puita menee kaupaksi 100–200 päivässä)
- 10,30 euroa veroa voitosta
- 12,50 euroa työn hintaa (laskettu yhteensä tunti: puun istutus ja hoitaminen, kaataminen, kuljetus ja myynti)
- 15,50 euroa arvonlisäveroa (alv-velvollinen yrittäjä maksaa)
- Voittoa: 38,35 euroa
Lähde: Kuluttaja-lehti
***
Uusimmat
-
00:00
Ukrainan puolustusministeri varoittaa "valtavasta tuhosta" tulevina viikkoina – Hersonissa sarja voimakkaita räjähdyksiä, kertoo venäläismedia: MTV seuraa sotaa
-
23:49
Liverpool laittoi rytisemään – tämä voittomaali kihahti onnekkaasti Mestarien liigan välierissä
-
23:30
7,5 miljardin voitto Facebookin emoyhtiölle alkuvuonna – osakekurssi lähti pilviin
-
23:16
Kerrostalon huoneistossa tulipalo Helsingin Lauttasaaressa – HS: Yksi sairaalaan
-
23:10
Tullin asiointipalvelussa vakava häiriö – ei toiminut tuntikausiin
-
22:58
Liverpool-tähden hirmuinen kaukoveto hengästytti: "Herranjesta, mikä laukaus!"
-
22:54
Aleksander Barkoville huima tunnustus NHL:ssä – ainoastaan Sidney Crosby ylsi edelle
-
22:50
Suuri navettarakennus syttyi tuleen Outokummussa – kaksi loukkaantui
-
22:44
Omakotitalo paloi Sotkamossa, yksi ihminen ja perheen kissa kuolivat
-
22:37
Norjasta ankaraa kritiikkiä Venäjän urheilutähdille – "Sitä on iljettävää katsoa"
-
22:01
CNN: Venäjän armeija iski yhteen kahdesta toimivasta sairaalasta Luhanskin alueella – valtaisat tuhot
-
22:01
Supertähti Harry Styles paljastaa hävenneensä seksin harrastamista: "Mietin, miksi häpeän"
-
21:35
USA etsii kuutta venäläistä upseerihakkeria, tarjolla 10 miljoonan löytöpalkkio – muun muassa olympialaisiin iskeneiden epäiltyjen nimet julki
-
21:32
Emil Ruusuvuori eteni jatkoon Saksassa – seuraavaksi vastassa jättiyllätyksen tehnyt 18-vuotias lupaus
-
21:26
Putin: Jos jokin maa puuttuu Ukrainan tilanteeseen, Moskova vastaa salamannopeasti – "Meillä on työkaluja, joilla muut eivät voi rehvastella"
-
21:25
Koripallon Suomen mestaruus jälleen Kotkaan – "Ei tämä ihan arkea sentään ole"
-
21:06
Venäjältä kylmä viesti briteille ja Maailman matkailujärjestölle – historiallinen erottaminen vahvistui
-
21:00
Kärppiin palaava suomalaishyökkääjä puolustaa Mikko Lehtosta ja Leo Komarovia – "Media ei varmasti koko kuvaa tiedä"
-
20:56
Alakoululaiset nuoret ryhtyivät viikoissa yrittäjiksi – finalistit jakoivat menestyvän liikeidean saloja: "Kestävä kehitys kannattaa"
-
20:46
Mariupolissa loukussa oleva sotilas vetoaa videolla haavoittuneiden pelastamiseksi: "Sadat siviilit saastaisissa olosuhteissa, pian loppuu ruoka ja juoma"
-
Lataa lisää