Kuluttaja-asiamies huolissaan eriarvoistumisesta

Kuluttaja-asiamies Erik Mickwitz on huolissaan kansalaisen eriarvoistumisesta. Välttämättömyyshyödykkeiden ja -palvelujen hankkimisessa ja hinnoittelussa on tapahtunut Mickwitzin mukaan muutoksia, jotka vaikuttavat vähävaraisten käyttömenoihin.

Kuluttaja-asiamies antaa vuosittain valtioneuvostolle kertomuksen toiminnastaan. Viime vuoden toiminnassa painopistealueina olivat uudet myyntimenetelmät, välttämättömyyspalvelut sekä asuminen. Mickwitz moittii mm. päivittäistavarakauppaa, joka houkuttelee kuluttajat kanta-asiakasjärjestelmiin.

Näissä saa sitä enemmän hinnanpalautusta, mitä enemmän pystyy ostamaan. Ruuan hinnan yleisestä alentamisesta ei enää puhuta mitään, vaan ihmisiä houkutellaan "säästämään" ostamalla yhä enemmän.
-Kun kilpailu avattiin sähkön ja puhelinpalveluiden osalta, pidettiin ensisijaisesti silmällä suurkäyttäjien etua, sanoo Mickwitz.

Puhelimen käyttäjä ei voi enää entiseen tapaan säästää rajoittamalla puhelujensa määrää, koska hinnoittelu on osin siirtymässä vähimmäispuhelumaksuihin. Pankkipalvelut tulevat varakkaille halvemmiksi, sillä palvelumaksut ovat sitä pienemmät, mitä enemmän rahaa on tilillä. Myös asuntomarkkinoilla vähävaraiset ovat vaikeuksissa, sillä vuokra-asuntoakaan ei saa, ellei kykene maksamaan kallista välityspalkkiota ja vuokratakuuta.

Kuluttaja-asiamiehelle tehtiin viime vuonna ennätyksen paljon eli 1 651 uutta ilmoitusta. Suurin osa eli 1 370 ilmoitusta koski markkinointia. Sopimusehtoja koski kaikkiaan 281 ilmoitusta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat