Kultaleijona hirvikolarissa – "Se oli aika järkyttävää"

Suomalaiskiekkoilija, SHL-seura Luulajaa edustava Juhani Tyrväinen joutui hirvikolariin joulupäivänä.

Onnettomuus tapahtui Ruotsissa Haaparannan ja Sangiksen välillä. Tyrväinen oli palaamassa puolisonsa kanssa Oulusta joulunvietosta. He törmäsivät hirveen, joka kuoli onnettomuuspaikalle, paikallislehti NSD kertoo Aftonbladetin mukaan

– Se oli aika järkyttävää, Tyrväinen sanoo NSD:lle Aftonbladetin mukaan.

Tyrväinen ja autoa ajanut puoliso selvisivät tilanteesta naarmuitta. 

– Onnettomuus oli sinänsä huonoa tuuria, mutta meillä oli myös paljon onnea. Paikalla oli ihmisiä, jotka tiesivät heti, mitä tehdä. He soittivat hätänumeroon ja metsästäjille. Kaikki meni sujuvasti ja siinä olisi voinut käydä paljon pahemmin, Tyrväinen kertoo.

Tyrväsen mukaan pahin järkytys on ohi ja he ovat kiitollisia, etteivät loukkaantuneet. 

– Meidän täytyy olla positiivisia, ettei sairaalassa tarvinnut käydä ollenkaan. Metsästäjä sanoi, että yleensä kun hän saa tämänkaltaisen puhelun, joku on kuollut tai tarvitsee ambulanssin. Olimme todella onnekkaita. 

Tyrväinen, 33, pelaa Luulajassa jo viidettä kauttaan. Hän on voittanut Leijonissa maailmanmestaruuden keväällä 2019. 

Tyrväinen edusti Leijonia edellisen kerran aivan hiljattain, kun hän oli mukana Sveitsin EHT-turnauksessa joulukuussa. 

Lue myös:

    Uusimmat