Kullankaivaja löysi ikiroudasta 57 000 vuotta vanhan sudenpennun muumion – ainutlaatuisesta hukasta oli säilynyt jopa turkkia

Luoteis-Kanadan Yukonista on löytynyt noin seitsenviikkoisena kuolleen sudenpennun muumio. Ainutlaatuisen muumiolöydön ansiosta tutkijat ovat saaneet arvokasta lisätietoa lajin historiasta.

Kanadan ikiroudassa poikkeuksellisen hyvin säilynyt sudenpentu oli elänyt lyhyen elämänsä noin 57 000 vuotta sitten. Asiasta kertovat muun muassa Interesting Engineering ja New Scientist -julkaisut.

Jäätyneen muumion löysi ikiroudasta kullankaivaja alun perin vuonna 2016. Nyt susimuumiota on tutkittu tarkemmin, ja julkisuuteen tapaus on noussut uudestaan Current Biology -lehden artikkelin myötä.

Pikkususi sai nimen Zhùr

Tutkijoiden mukaan naaraspuolinen suden poikanen painaa noin 700 grammaa, ja pentu oli kuollessaan arviolta seitsemän viikon ikäinen. Nykyään elävien susiemojen tiedetään vieroittavan poikasensa kutakuinkin tuon ikäisenä.

Tutkijat antoivat sudenpennulle paikallisen Yukonin alkuperäiskielen mukaisesti nimeksi Zhùr, joka tarkoittaa yksinkertaisesti sutta.

"En ole koskaan nähnyt näin hyvin säilynyttä muumiota"

Yhdysvaltalaisen Des Moinesin yliopiston tutkija Julie Meachen on hämmästynyt ja innoissaan löydöstä ja muumion hyvästä kunnosta.

– En ole koskaan aiemmin nähnyt näin hyvin säilynyttä muumiota, Meachen toteaa New Scientistin haastattelussa.

Meachenin mukaan pikkuhukan elinaikana sudet söivät lähinnä myskihärkiä ja karibuja, mutta tämän yksilön ruokavalio olikin koostunut yllättäen lähinnä lohesta.

Tutkijat päättelivät sen eläneen emonsa ja sisarustensa kanssa joen läheisyydessä ja syöneen kalaa. Samoin käyttäytyvät nykysudet kesäaikaan.

Kuolinsyy mysteeri

Pienen suden kuolinsyy on tutkijoille vielä mysteeri. 

Susi ei näytä tutkijoiden mukaan nälkiintyneeltä eikä se ruumissa ole fyysisiä vammoja. He arvelevatkin Zhùrin kuolleen sen kotipesän romahdettua, kun muu pentukatras ja emo olivat päässeet pakoon.

Kuolintapa selittäisi myös sen, miksi muumio on niin hyvin säilynyt. 

Kauheaa ja ihanaa

Vaikka tällaiset muumiolöydöt ovat tutkijoiden kannalta tärkeitä, syy siihen, miksi löydöt on yleistyneet, on ikävä: ilmastonmuutos.

– Se on kaksiteräinen miekka. Sitä on innoissaan ja kauhuissaan samanaikaisesti, Meachen toteaa.

Tapauksesta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Tekniikan Maailma

Lue myös:

    Uusimmat