Joskus maallikon esimerkillinen toiminta hätätilanteissa voi pelastaa ihmishengen tai vähentää merkittävästi onnettomuuksien vaikutuksia. Helsingin kaupungin pelastuslaitos myöntää maallikoille tällaisesta toiminnasta Elämän liekki – tunnustuksen.
– Elämän liekki -tunnustus annetaan maallikoille, jotka ovat korkeariskisissä ja hengenvaarallisissa tilanteissa toimineet niin, että sillä on todennäköisesti ehkäisty toisen ihmisen menehtyminen tai vakava vammautuminen, kehittämispäällikkö Taisto Hakala Helsingin pelastuslaitokselta kertoo.
Palkinto jaetaan vain silloin, kun tapahtuma on todistettavasti tapahtunut. Hakalan mukaan tilannetta johtava viranomainen, päivystävä palomestari, ensihoitolääkäri tai komisario on yleensä se, joka arvioi tilanteen ja esittää tunnustuksen myöntämistä. Päätöksen myöntämisestä tekee Helsingin kaupungin pelastuskomentaja.
– Paikanpäällä olleet viranomaiset pystyvät havainnoimaan ja varmistamaan, että kyseessä ollut vaarallinen tilanne ja vaikuttava toiminta.
Yleisimmin tunnustuksen myöntäminen on liittynyt tulipaloihin, liikenneonnettomuuksiin, hukkumiseen tai vakaviin sairaskohtauksiin.
– Pelkästään Helsingissä vaarallisia hätätilanteita on useita päivittäin, joten mahdollisuuksia jakaa Elämän liekkiä voisi olla enemmänkin. Valitettavasti oikeita toimintamalleja ei hätätilanteissa kuitenkaan aina osata ja joskus käy myös niin, että hyvin toiminut auttaja on poistunut paikalta, eikä häntä enää tavoiteta, Hakala selventää.
– Pienempimuotoisia hätätilanteita kohdataan paljon enemmän ja ne ovat ehkä vähän hallittavampia, sillä niissä ihmiset toimivat useinkin oikein.
– Toivomuksemme onkin, että jokainen arvioi riskinsä niin työssä, kotona kuin vapaa-ajallaankin ja ehkäisee ennalta mahdolliset vaaratilanteet sekä opettelee oikeat toimintamallit erilaisiin hätätilanteisiin.


