Kuinka notkea olet? Tutkimuksen mukaan notkeus voi olla yhteydessä pidempään elämään.
Hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan notkeus vaikuttaisi olevan yhteydessä pidempään elämään. Scandinacian Journal of Medicine & Science in Sports -julkaisussa esitellyssä tutkimuksessa käytettiin apuna Flexitestiä, joka arvioi seitsemän nivelen ja 20 kehon liikkeen notkeutta.
Tutkijat testasivat yli 3 000:n iältään 46–65-vuotiaan miehen ja naisen notkeutta ja kuolleisuusastetta 13 vuoden jälkeen.
Vaikka notkeus yhdistettiin pidempään elämään molemmilla sukupuolilla, sillä oli dramaattisempi vaikutus naisten elinikään.
Naisilla, jotka saivat matalimmat pisteet Flexitestistä ja jotka olivat näin ollen vähiten notkeita, oli lähes viisi kertaa suurempi todennäköisyys kuolla ennenaikaisesti verrattuna eniten pisteitä saaneisiin naisiin.
Miehillä, jotka saivat vähiten pisteitä, oli liki kaksinkertainen todennäköisyys kuolla ennen aikojaan.
– Tuloksemme tukevat notkeuden merkitystä terveyteen liittyvänä fyysisen kunnon olennaisena osana, tutkijat kirjoittavat.
Tutkimuksen mukaan mitä notkeampi on, sitä enemmän voi vähentää ennenaikaisen kuoleman riskiään.
Alla olevalla videolla näytetään, miten notkeutta testataan Flexitestin avulla. Juttu jatkuu videon alla.
Notkeus auttaa arjen askareissa
Tutkimus perustui dataan Rio De Janeirosta, Brasiliasta. Tutkimuksen tekoon osallistui kuitenkin myös suomalaisprofessori Jari Laukkanen Itä-Suomen yliopistosta.
Tutkimusta johtanut Claudio Gil S. Araújo kertoo Fortune-lehden haastattelussa, että ihmisen notkeus alkaa heiketä jo taaperoiässä ja keski-ikään mennessä nivelet ovat aina vain jäykempiä.
Araújo haluaakin lisätä tietoisuutta siitä, että notkeus on hyvän ikääntymisen peruspilari. Notkeuden ylläpitäminen auttaa iäkkäitä pysymään ketteränä ja esimerkiksi poimimaan tavaroita maasta tai sitomaan kengännauhat.
Arkisten askareiden helpottamisen lisäksi notkeana pysyminen vähentää esimerkiksi vammojen riskiä.
Moni unohtaa venyttelyn
Treenatessa venyttelyä ei sovi unohtaa. Moni suorittaa aerobisen treeninsä tai lihasvoimaharjoittelunsa, mutta unohtaa kolmannen tekijän.
– Nämä ovat kaksi hyvin tärkeää osa-aluetta kunto-ohjelmassa, mutta on myös kolmas elementti, ja se on notkeus ja liikkuvuus, joka on useimmiten se, joka jätetään huomiotta, liikuntafysiologi Chris Travers kertoi aiemmin Fortunelle.
Venyttely parantaa notkeutta ja liikerataa sekä verenvirtausta aivoihin ja kehoon. Lisäksi venyttele parantaa ryhtiä ja helpottaa esimerkiksi selkäkipuja.
Aiemmin tutkijat ovat havainneet, ettei ihmisen terveydelle lupaa hyvää, jos hän ei kykene flamingoasentoon tai nousemaan istuma-asennosta seisomaan tukea ottamatta.
Katso vinkkejä liikkumiseen videoilta!
Uusimmat
-
17:31
"Erittäin edullinen ja hemmetin maukas" – kalakokki ylistää arkiruokaklassikkoa
-
17:26
Puola kieltää turvapaikanhaun Valko-Venäjältä väliaikaisesti
-
17:18
Libanonin pääministeri tuomitsi Israelin kehotuksen vetää YK-joukot pois Etelä-Libanonista
-
17:15
Oscar-palkittu näyttelijä joutui tekemään abortin teini-ikäisenä laittomasti Meksikossa: "Enemmän kuin kammottavaa"
-
17:13
Kärppien floppi löysi itselleen uuden seuran
-
17:10
Kuningas Charles ei aio olla esteenä, jos Australia haluaa tehdä historiallisen päätöksen
-
16:38
Joe Bidenin lykkääntynyt matka Saksaan toteutumassa – typistyi päivän mittaiseksi
-
16:30
Venäjä sanoo vallanneensa taas yhden ukrainalaiskylän ja lähestyvänsä tärkeää kaupunkia
-
16:22
Valtaisa räjähdys Venäjällä – hätkähdyttävä video näyttää, kuinka massiivinen säiliö on jyrätä kuvaajan
-
16:13
Artisti Shrty joutuu jättäytymään illan TTK-livelähetyksestä: "Valtavan suuri harmitus"
-
16:11
Tutkija: Israelin iskut Unifil-joukkoihin eivät ole sattumaa
-
16:04
Therese Johaug avautuu kovasta päätöksestään – "Teki todella kipeää"
-
16:02
Ohjaaja-käsikirjoittaja Timo Koivusalon Severi-poika kulkee isänsä jalanjäljissä – tämän hän on oppinut
-
15:58
Helena Petäistön kolumni: Boris Johnson, älä enää koskaan palaa valtaan!
-
15:52
Eläinoikeuspuolue takaisin puoluerekisteriin – "Muiden ohjelmissa eläimet lähes näkymättömissä"
-
15:43
Saksan ex-maajoukkuemieheltä ronski väite: putosi kahdesti arvokisoista seksiseikkailujen takia
-
15:22
Eutanasia on Suomessa laiton mutta palliatiivinen sedaatio auttaa kuolevia – tästä on kyse
-
14:58
Netanjahu rauhanturvaajille: Poistukaa sota-alueelta välittömästi
-
14:57
USA:n armeijan ex-komentaja: Trump on "ytimeensä asti fasisti"
-
14:45
Sudanin pääkaupungissa yli 20 kuoli armeijan ilmaiskussa torille
-
Lataa lisää