KRP niukkasanainen Vastaamo-tutkinnasta: Ainakin nämä 5 keskeistä kysymystä ovat täysin auki

4:53
Näin KRP kommentoi Vastaamon tietomurron tutkinnan etenemistä: "Tutkinta-alue on tällä hetkellä maapallon kokoinen"

Keskusrikospoliisi (KRP) kertoi sunnuntain tiedotustilaisuudessa, että poliisi tutkii kiivaasti psykoterapiakeskus Vastaamoon kohdistunutta murtoa. Auki ovat edelleen esimerkiksi yrityksen vastuu ja tekijän henkilöllisyys.

Tiedotustilaisuudessa KRP kertoi, mitä asioita tutkinnassa selvitetään. Nämä viisi keskeistä kysymystä odottavat vastausta.

1. Mikä on Vastaamon vastuu?

Keskusrikospoliisi kertoi tiedotustilaisuuden aluksi, että poliisi selvittää, miten henkilötiedot ovat päässeet psykoterapiakeskus Vastaamosta sivullisten käsiin. 

Tutkinnassa poliisi selvittää, onko kaikkia tietosuojavelvoitteita noudatettu. Vielä on siis auki, onko yritystä syytä epäillä rikoksesta. 

2. Milloin tietomurto tapahtui?

Keskusrikospoliisin mukaan Vastaamo teki poliisille rikosilmoituksen tietomurrosta ja kiristyksestä syyskuun lopussa. Poliisi ei vielä ole saanut vahvistettua sitä, milloin tietomurto on tehty.

Viranomaisten mukaan on mahdollista, että murto on tapahtunut paljon aiemmin kuin kiristys on alkanut. 

3. Kuka on tekijä?

Tutkinnanjohtaja Marko Leponen kertoi tiedotustilaisuudessa, että useita tutkintalinjoja on auki. Tekijätaho voi asua Suomessa tai ulkomailla ja hän voi olla suomalainen tai ulkomaalainen. Myöskään tekijöiden lukumäärästä ei ole tietoa.

Leponen totesi tiedotustilaisuudessa, että verkkomaailma on poliisille erittäin haasteellinen tutkimusalusta, sillä tutkinta-alue on maapallon kokoinen. Poliisi tekee tutkinnassa yhteistyötä suomalaisviranomaisten ja esimerkiksi Euroopan poliisiviraston (Europol) kanssa. 

Poliisi pyrkii selvittämään tekijän etsimällä verkosta sellaisia jälkiä, joilla tekijä pystyttäisiin identifioimaan. Internet tarjoaa kuitenkin paljon palveluita tuollaisten jälkien peittämiseen. 

Leponen ei halunnut arvioida todennäköisyyttä siihen, selviääkö vyyhti koskaan. 

4. Miten paljon tietoja vuotanut?

Poliisi arvioi tiedotustilaisuudessa, että jopa kymmenientuhansien ihmisten tietoja on voinut vuotaa. Tarkkaa tietoa määrästä ei kuitenkaan vielä ole.

Rikosilmoituksia on tehty tuhansia. 

5. Kuka kiristää?

Vuodon uhreille on lauantaista asti lähetetty kiristyskirjeitä henkilökohtaiseen sähköpostiin. Kirjeissä vaaditaan rahaa vastineeksi siitä, että uhrien henkilökohtaisia tietoja ei julkaista.

Poliisi ei tiedä, kuka kiristäjä on. 

Tutkinnanjohtaja Leponen totesi tiedotustilaisuudessa, että tutkinta käy kuumana sen suhteen, onko kiristysviestejä lähettävällä taholla yhteyttä alkuperäiseen tietojen anastajaan. 

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja