KRP:n mukaan kovin radikaaleja suojaustoimia ei pystytä tekemään

Keskusrikospoliisin rikoskomisarion Kimmo Huhta-ahon mukaan Espanjan tapahtumien jälkeen on edelleen vaikea tehdä mitään listoja tai luetteloita kohteista, joita tulisi suojata esimerkiksi betoniesteillä.

– Yleisellä tasolla kovin radikaaleja suojaustoimia ei pysty tekemään, kun ainahan liikenteen pitää sujua ja näin edelleen. Kyllä se on hankalaa, sanoo Huhta-aho.

Hän ei halua lähteä luetteloimaan Helsingissä sijaitsevia mahdollisia kohteita.

– Uskon, että aluevastuuta hoitavat viranomaiset pohtivat noita asioita.

Huhta-aho ei myöskään näe, että yhteistyötä uskonnollisten yhteisöjen kanssa pitäisi erityisesti tiivistää esimerkiksi vierastaistelijoiden seurannan osalta.

– En näe, että yksi yksittäinen isku voi hirveästi muuttaa kokonaistilannetta. Tämä maailmanpoliittinen tilanne on sellainen, että tätä työtä pitää tehdä jatkuvasti, on niitä iskuja tai ei.

Temppeliaukion kirkolla betoniesteet päätettiin pitää paikallaan

Helsingissä Temppeliaukion kirkon betoniesteet päätettiin tiistaina korvata pysyvillä esteillä terrori-iskun varalta, kertoi Helsingin Sanomat perjantaina. Kokouksessa, jossa päätös tehtiin, oli mukana myös Huhta-aho. Hänen mukaansa päätöksen takana ei kuitenkaan ole se, että uhkataso olisi noussut.

– Uhkataso on pystytty laskemaan sille tasolle, että on edetty sitä edeltävään aikaan, sanoo Huhta-aho.

– Kohde katsotaan kokonaisuutena, ja niin tuossakin on tehty.

Huhta-ahon mukaan päätös oli yhteinen ja osapuolet kokivat sen tarpeelliseksi. Päätökseen eivät olisi vaikuttaneet Espanjan iskujen kaltaiset tapahtumat.

– Yksi yksittäinen isku tässä jatkumossa ei enää muuta välttämättä yhtään mitään.

Hän kertoo, että kirkon turvallisuuteen liittyen on pohdittu myös arkisia vaaratilanteita.

– Jos tulee kynttiläpalo tai joku, niin kuinka äkkiä se porukka poistetaan, että saadaan se turvallisesti hoidettua. Siellä on monenlaisia arkeen liittyviä tilanteita, joita ei olisi muuten tullut pohdittua.

Poliisilla oli Temppeliaukion kirkolla kesäkuussa näkyvä operaatio, jossa poliisin mukaan etsittiin rikoksesta epäiltyä ihmistä. Seuraavana päivänä kirkon edustalle tuotiin betoniesteitä. Poliisin saamat tiedot Helsingin Temppeliaukion kirkon terroriuhasta osoittautuivat myöhemmin paikkansapitämättömiksi.

Huhta-aho kertoi heinäkuun alussa esitutkinnan loppuvaiheessa, että todellista uhkaa ei ollut, mutta poliisille syntyi informaation perusteella vahva epäily uhasta. Kohde oli konkreettisesti nimetty, joten paikan turvallisuus piti varmistaa, sanoi Huhta-aho tuolloin. 

Lue myös:

    Uusimmat