KRP MTV:lle terroriteon valmisteluepäilystä: Uhkien esilletulo jo tuttua – kaikki vihjeet tutkitaan matalalla kynnyksellä

KRP MTV:lle terroriteon valmisteluepäilystä:"Valitettavasti tämä on meille jo tuttua" 1:50

KRP:n rikosylikomisario Tero Haapala kertoo MTV Uutisille, että poliisi tutkii matalalla kynnyksellä kaikki vihjeet, jotka voivat liittyä terroritekojen valmisteluun Suomessa.

– Valitettavasti meillekin on tuttua tämä erinäisten uhkien esilletulo ja niihin joka kerta tehdään tilannearvio ja ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin. Maailmaa kun seuraa, niin tosiasia on, että iskuja tapahtuu todella paljon. Toki nämä ovat meillä harvinaisempia kuin maailmalla, mutta uusia asioita ne eivät ole.

KRP kertoi tänään epäilevänsä että Helsingissä olisi valmisteltu terroristista tekoa, jonka kohteena olisi turistien suosima kohde, Temppeliaukion kirkko. Yhdessä Töölön seurakunnan ja kaupungin kanssa päädyttiin maanantaina ratkaisuun, jossa kirkon edustalle tuotiin järeitä betoniesteitä sisäänkäynnin eteen. Esteet estävät etenkin isompien ajoneuvojen pääsyn sisäänkäynnille.

Haapala ei ottanut kantaa, ollaanko vastaavanlaisia betoniesteitä asentamassa muillekin julkisille paikoille, jonne ajoneuvoilla voi päästä ajamaan.

– Itse en Helsingin kaupungin turvallisuudesta vastaa niin kuin Helsingin poliisilaitos, mutta tässä on Helsingin poliisilaitos, seurakunta ja kaupunki päätyneet tällaiseen ratkaisuun. Nämä on aina tilannekohtaisia arvioita kulloisessakin tapauksessa.

Poliisilla oli mittava operaatio Temppeliaukion kirkolla, joka liittyi heidän saamaansa vinkkiin mahdollisesta terroriteon valmistelusta. Epäiltyä henkilöä ei kuitenkaan tavoitettu. Haapala ei tutkinnan ollessa kesken kommentoi, kuinka kauan tekoa on mahdollisesti suunniteltu.

– Poliisi sai sellaisia tietoja, jotka johti sitten uhka-arvioon ja tarvittaviin toimenpiteisiin. Tämähän on poliisin arkea, uhka-arvioihin vastaaminen ja niiden selvittely, tilannearvioiden tekeminen ja kansalaisten turvaaminen. Se on meidän ensisijainen tehtävä, moottoripyörän selästä MTV Uutisten haastatteluun vastannut Haapala päättää. 


Lue myös:

    Uusimmat