Kovasta ylinopeudesta voi selvitä ilman seurauksia: Tieliikennelain porsaanreikä tukitaan

Vuonna 2020 uudistuneessa tieliikennelaissa on porsaanreikä, joka mahdollistaa kovankin ylinopeuden ajamisen ilman seuraamuksia. Uutisoimme asiasta ensimmäisen kerran jo ennen uuden lain voimaantuloa, mutta reikä ollaan tukkimassa vasta tällä hallituskaudella.

Tieliikennelain mukaan kuljettajalle ei voida määrätä liikennevirhemaksua yli 20 km/h:n ylinopeudesta, koska liikennevirhemaksutaulukko loppuu kesken. Tavallisesti kuljettajalle määrätäänkin liikennevirhemaksutaulukon ylittävästä ylinopeudesta päiväsakkoja teon vakavuuden mukaan.

Uuden lain ongelma tulee kuitenkin vastaan siinä kohtaa, jos ylinopeudesta on aiheutunut vain vähäistä vaaraa. Näin ollen esimerkiksi tyhjällä moottoritiellä yöaikaan ajetusta yli 20 km/h:n ylinopeudesta ei välttämättä voida määrätä minkäänlaista rangaistusta.

Ei liikennevirhemaksua, koska ylinopeutta oli liikaa, mutta ei myöskään sakkoja, koska vaara oli liian vähäinen.

Uusi hallitus aikoo korjata asian

Uuteen hallitusohjelmaan sisältyy kirjaus porsaanreiän tukkimisesta. Asia on muotoiltu seuraavasti:

Oikaistaan ylinopeudesta seuraavaa liikennevirhemaksua ja liikenneturvallisuuden vaarantamisrikosta koskeva lakien yhteensovittamisongelma sen varmistamiseksi, että liikennevirhemaksurajan ylittävästä ylinopeudesta ei selviä seuraamuksetta.

Minkäänlaisia konkreettisia toimenpiteitä asian korjaamiseksi ei ole hallitusohjelmassa esitetty. Niistä keskustellaan aikanaan, kun asia nousee pöydälle eduskunnassa.

Aiheesta aiemmin uutisoineen Moottorin mukaan Liikenneoikeusyhdistys esitti aikanaan liikennevirhemaksun soveltamisalueen nostamista 30 km/h:n ylinopeuksiin asti.

– Tämä on varteen otettava vaihtoehto edelleenkin, liikenneoikeuden asiantuntija ja Liikenneoikeusyhdistyksen puheenjohtaja Risto Tuori kertoi Moottorin haastattelussa.

Poliisi sai sakkonsa kumottua – aluksi

Liikenneoikeusyhdistys kertoi helmikuussa 2021 Pohjois-Savon käräjäoikeuden kumonneen autoilijalle annetun 10 päiväsakon suuruisen sakkomääräyksen. Sakko määrättiin, kun poliisin automaattinen nopeusvalvontakamera oli mitannut henkilöauton nopeudeksi 101 kilometriä tunnissa tieosuudella, jossa oli 80:n nopeusrajoitus.

Keskisuomalainen uutisoi tuolloin paria päivää myöhemmin, että auton 53-vuotias kuljettaja oli ammatiltaan poliisi sekä oli toiminut pitkään poliisin ajokouluttajana. Teko tapahtui vapaa-ajalla, mutta päiväsaikaan, risteysalueella ja tiellä oli myös muuta liikennettä. Vastaaja katsoi ammattinsa lieventäneen tekonsa aiheuttamaa vaaraa, ja käräjäoikeus asettui samalle kannalle. Näin ollen sakkomääräys kumottiin.

Syyttäjä kuitenkin valitti päätöksestä, ja Itä-Suomen hovioikeus päätyi asiassa täysin eri kannalle kuin Pohjois-Savon käräjäoikeus. Hovioikeuden mukaan kuljettaja syyllistyi liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, eikä hänen ajokokemuksensa lieventänyt teon vakavuutta.

Lähteet: Hallitusohjelma, Moottori, Liikenneoikeusyhdistys, Keskisuomalainen

Lue myös:

    Uusimmat