Koulubussi kolaroi rajusti Nurmijärvellä, kyydissä 25 oppilasta – alueella onnettomuuksien suma huonon kelin takia

Koulubussi ja pakettiauto ovat kolaroineet rajusti alkuiltapäivästä Nurmijärvellä. Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta varoitetaan työmaaliikenteeseen lähtijöitä huonosta kelistä.

Liikenneviraston tieliikennekeskuksen mukaan ajokeli on huono Uudenmaan, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan maan etelä- ja keskiosiin on saapunut Baltiasta lumi- ja räntäsadealue. Päivystävä meteorologi Tuomo Bergman arvioi STT:lle aiemmin tänään, että lunta sataa 5–10 senttiä.

–  Tämä on enemmän tasaisempi sadealue, ei ryöpsähdä muutamassa tunnissa kymmentä senttiä lunta, Bergman arvioi.

Päivän aikana on sattunut selvästi tavallista enemmän liikenneonnettomuuksia.

Nurmijärvellä Hynnänkorventiellä kunnan keskustasta itään pakettiauto ja koululaisia kuljettanut linja-auto ajoivat kolarin kello puoli kahden jälkeen iltapäivällä. Linja-auto oli vaarassa kaatua ojaan, mutta kaikki 25 oppilasta saatiin ulos ja heille tilattiin toinen bussi.

– Pakettiauto luisui bussin päälle sohjoisella ja lumisella tiellä, ja tärsky oli aikamoinen, palomestari Tommi Luhtaniemi kuvailee.

Luhtaniemi kertoo, että onnettomuudessa oli aineksia pahempaankin, mutta linja-autokuskin esimerkillinen toiminta pelasti loukkaantumisilta.

Tuomo Bergmanin mukaan sade jatkuu yöhön saakka. Itäisimmässä Suomessa sateita saataneen vielä aamupäivälläkin ennen kuin sadealue liikkuu pois Suomesta.

Luhtaniemi varoittaa töistä kotiin lähtijöitä huonosta kelistä.

– Nytkin tulee tietoa onnettomuuksista yhtä soittoa, eli tiellä kannattaa ajaa rauhallisesti.

Utsjoella talven kylmin aamu

Utsjoella Pohjois-Lapissa mitattiin aamulla talven toistaiseksi alin lukema. Kahdeksan aikaan aamulla mittari kävi Kevojärvellä - 30,6 asteessa.

Ilmatieteen laitos tviittasi aamulla talven alimmasta lukemasta ja kertoi sen olleen puoli kahdeksalta -30,5. Puolta tuntia myöhemmin mittari kuitenkin näytti kymmenyksen hyisempää lukemaa, meteorologi Bergman kertoi puoli kahdentoista tietämillä.

Aamun jälkeen sää on jo lauhtunut Pohjois-Lapissa.+

Lue myös:

    Uusimmat