Koulu kielsi keskitysleirin kauhuista kertovan sarjakuvan äänin 10–0 – kirja nousi Amazonin myydyimpien joukkoon

Keskitysleirin kauhuista kertova sarjakuvateos "Maus" on kielletty Yhdysvaltain Tennesseen osavaltion McMinnin piirikunnan koululaisilta. Kirja pomppasi kiellon jälkeen Amazonin myydyimpien kirjojen joukkoon, kertoo muun muassa CNN.

Opetuslautakunta kielsi teoksen käyttämisen 8-luokkalaisten äidinkielen tunneilla. Perusteena oli teoksessa käytetty "karkea kieli" ja "piirros alastomasta naisesta".

Kielto meni läpi äänin 10-0. Lautakunta esitti teoksen korvaamista jollakin säädyllisemmällä teoksella.

– Tässä teoksessa on käytetty vastenmielistä ja karkeaa kieltä asuinalueemme arvoihin nähden. Monet lautakunnan jäsenistä ovat keskustelleet asiasta kanssani, toteaa koulutoimen johtaja Lee Parkison.

Parkison oli myös ehdottanut alastoman naisen piirroksen ja karkean kielen poistamista teoksesta, mutta Parkisonin kuuleman lakimiehen mukaan tästä olisi voinut seurata tekijänoikeudellisia ongelmia, eikä syytettä tällaisestakaan rikoksesta haluttu niskaan.

Päätös hämmensi kirjailijan

Sarjakuvataiteilija on ymmällään päätöksestä.

–  Yritän yhä ymmärtää tapahtunutta. He ovat nyt keskittyneet tässä vain karkeaan kieleen, mutta en voi uskoa että sana "perhana" itsessään olisi syy poistaa kirja koulusta, sanoo kirjailija Art Spiegelman CNN:n haastattelussa.

– Olin täysin hämmentynyt ja yritän nyt olla suvaitsevainen näitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät ehkä ole natseja, Spiegelman lisää.

Mitä alastoman naisen kuvaan tuli, kirjailija kertoi kuvan olevan pienikokoinen ja esittävän hänen äitiään, joka löydettiin kylpyammeesta ranteet auki.

Holokaustiin perehtynyt museo on muistuttanut, että opiskelijoiden olisi tärkeää oppia sarjakuvan taustalla oleva historia.

– Tällaiset sarjakuvateokset voisivat inspiroida opiskelijoita tutkimaan menneisyyttä kriittisesti ja ottamaan vastuuta tänä päivänä.

Opetuslautakunnan päätös on herättänyt kohua ja asiasta ovat uutisoineet useat mediat – esimerkiksi Times of Israel.

Ilmeisesti päätös on myös saanut monet kirjaostoksille, sillä Amazonilla kirjan myynti on noussut. Lienevätkö kirjakaupoille lähteneet pelänneet teoksen suurempaakin rajoittamista.

Teos on saanut Pulitzer-palkinnon vuonna 1992. Se on Spiegelmanin piirtämä omaelämäkerrallinen sarjakuvateos.

Katso myös: 

Mystinen suomalaismiljardööri selvisi keskitysleirin kauhuista Tampereelle tekemään salattua asekauppaa 0:51
Mystinen suomalaismiljardööri selvisi keskitysleirin kauhuista Tampereelle tekemään salattua asekauppaa

Lue myös:

    Uusimmat