Kotiteollisuudelta oma olut markkinoille: "Koemaistelusessiot olivat armottomat"

Kotiteollisuuden seikkailut elintarvikkeiden maailmassa jatkuvat. Toissa vuonna kauppoihin ilmestyneen Kotiteollisuus -makkaran jälkeen yhtye jatkaa elintarvikemarkkinoiden valloittamista julkaisemalla oman oluen

Kotiteollisuus -olut tuodaan markkinoille yhteistyössä panimoyhtiä Sinebrychoffin kanssa. Kaupasta Koff Rock by Kotiteollisuus -olutta saa 18.3. lähtien, mutta ensimmäistä kertaa tuotetta on mahdollista maistaa jo 1.3. järjestettävässä Emma -gaalassa.

– Kenttätyötä ja -tutkimuksia oluen maailmassa olemme tehneet aktiivisesti jo 80-luvun puolivälistä lähtien, joten tiesimme tarkkaan minkälainen olut tästä maasta puuttuu. Kun sitten Koff oli valmis lähtemään yhteistyöhön kanssamme, päätimme tarttua tilaisuuteen välittömästi, kertoo Kotiteollisuuden nokkamies Jouni Hynynen.

– Koemaistelusessiot olivat armottomat. Pian voitte nauttia lager-oluesta, jossa on sopivasti väriä, luonnetta ja potkua. Kotiteollisuuden Rock-olut menee helposti alas ja takaamme, että tämä olut maistuu myös hameväelle, Hynynen jatkaa.

Olutbisneksen lisäksi yhtye on aktivoitumassa myös musiikillisesti. Yhtyeen uuden, kesällä julkaistavan albumin ensimmäinen single on nimeltään Yötä vasten ja sen ensi-esitys tapahtuu oluen tapaan Emma –gaalassa 1.maaliskuuta.

Bändijuomat kovassa nosteessa

Alkoholijuomamarkkinoilla on viime vuosina nähty selkeä tähtitrendi: Useat viihdemaailman vaikuttajat, artistit sekä bändit ovat saaneet omat nimikkojuomansa.

Tähtiviinien trendin aloittivat jo vuosia sitten ulkomaalaiset bändit, kuten Motörhead, Pink Floyd, AC/DC ja Rolling Stones.

Pikku hiljaa nämä uudenlaiset fanituotteet ovat levinneet myös Suomen markkinoille. Ensimmäisenä suomalaisbändinä oman viininsä lanseerasi Yö-yhtye. Tämän jälkeen Alkosta on voinut ostaa muun muassa Katri Helenan -nimeä kantavaa kuohuvaa. Lisäksi kaupoissa on myyty vuosien varrella useita eri tähtien nimellä varustettuja oluita, siidereitä sekä virvoitusjuomia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat