Kotikylän tähti palasi maailmalta Poriin ja Ässiin, sitten alkoi sydäntä riipaiseva karuselli: "Olen miettinyt, että ihmiset ajattelevat tämän olevan vain minun vikani"

Kuvitellaan tilanne, jossa maailmalla vakuuttanut ja NHL-pelaajien keskellä olympialaisissa viilettänyt oman kylän tähti palaa pitäjään. Odotusarvot ovat aivan tapissa. Mitä seuraa? Tappioita tappioiden perään. Seurajohdossa rajuja muutoksia. Leijonista tuttu Sakari Salminen on päätynyt hirvittävän härdellin keskelle Porissa.

Vuosien varrella virtuoosimainen Salminen on nähty muun muassa Suomen miesten jääkiekon olympiajoukkueessa. Vuonna 2014 Salminen oli osallisena upeasti pronssia ottaneessa Sotshin joukkueessa, jossa hän pelaamaan NHL-pelaajien rinnalla.

Salminen on nähty muun muassa MM-kisoissa, minkä lisäksi hän on paukuttanut kovia tehopisteitä muun muassa Venäjällä KHL:ssä.

Kesken viime kauden Salminen päätti palata takaisin kotiin seitsemän vuoden kiertueen jälkeen. Salminen teki kevääseen 2020 asti ulottuvan sopimuksen Ässien kanssa.

Nyt paluusta on mennyt lähes päivälleen vuosi. Kuluneen syksyn aikana Salminen on löytänyt itsensä todella sekavan tilanteen keskeltä.

– Tässä voi ajatella niin, että tulin tietyllä tavalla maailmalta kotiin. Sitten nämä kaikki asiat… onhan tämä ollut raskasta, Salminen myöntää MTV Sportille.

Mitä marraskuun 2017 ja nykyhetken välillä on sitten tapahtunut?

Toimitusjohtajalle potkut.

Urheilutoimenjohtajalle potkut.

Päävalmentajalle potkut.

Katastrofaalinen alkukausi Liigassa.

Salmisen mukaan hän ei ole välttämättä halunnut edes tietää, mitä kulisseissa tapahtuu.

– Mitä vähemmän kuulee kaikkea, sitä vähemmän noita asioita ajattelee, Salminen pohtii ideaalia lähestymistapaa.

Realismi on kuitenkin toista.

– Ei nykymaailmassa pääse mediaa pakoon. Uskon, että kaikki pelaajat näkevät ja tietävät, mitä siellä on ja miten jengiä on vaihtunut koko ajan. Kyllähän se väkisin vaikuttaa kentälle ja ajatuksiin, Salminen nyökyttelee ja painaa päätään alas.

Alkusyksystä ilmoilla oli vielä toiveenpisaroita. Ässillä oli jalkeilla varsin kelvollinen joukkue Liigaan. Salmisen lisäksi riveistä löytyi monia SM-liigatasolla kykynsä näyttäneitä pelaajia.

Lumipallo lähti kuitenkin vyörymään aivan väärään suuntaan. Ässät hävisi, hävisi, hävisi, hävisi ja hävisi.

– Joukkue oli alkukaudella pelokas ja ahdistunut. Olimme vähän niin kuin luovuttaneet jo ennen kuin pelit alkoivat. Ei nyt tietenkään tahallaan – se fiilis vain oli sellainen, Salminen sanoo suoraan ja rehellisesti.

– Kuitenkin jos miettii jääkiekkoa. On lajitaitoa ja fyysistä puolta, mutta kyllä se henkinen puoli on varmasti isoin, mikä merkkaa. Ihan noista kaikista, Salminen sanoo ja viittaa painolastiin.

"Ainoastaan minun vika"

Kauteen lähdettäessä asetelma oli selvä. Salminen kuului Ässien isojen avainpelaajien joukkoon. Hänen historialla ja meriteillä 30-vuotiaalta hyökkääjältä odotettiin illasta toiseen vastuunkantoa.

19 ottelussa Salminen on kerännyt kasaan 15 tehopistettä. Kuusi maalia, yhdeksän syöttöä. Koko joukkueen alkukausi näkyy myös henkilökohtaisissa tilastoissa. Salmisen tehotilastolukema: -11.

Salminen ei kiertele. Kasvattajaseuran taaperrus on tuntunut syvällä.

– Olen miettinyt tätä paljon, Salminen sanoo, katseen hakiessa lattiaa.

– Olen kuitenkin kotikaupungin poika. Voin myöntää, että paineet ovat tuntuneet. Tässä on tullut turpaan koko ajan. Olen miettinyt sitä, että ihmiset varmaan ajattelevat tämän olevan ainoastaan minun vikani. Salminen avaa henkistä taakkaansa.

– Jos joku nuori kaveri tulee muualta Poriin ja ottaa 15 peliä turpaan, niin ei se välttämättä ajattele koko juttua niin kuin minä. Onhan tämä ollut raskas taakka. Ei ole ollut missään nimessä helppoa.

Miten olet käsitellyt tuskaa, painolastia ja vaikeuksia?

– Tietysti kun kotona on lapsi, niin jo se vie muita asioita syrjään. Mitä sitten ihminen tekee tuollaisissa tilanteissa? Noh, pitää vain keksiä tekemistä, että saa ajatukset pois jääkiekosta. Toki, siinä on myös se, etten hirveästi liiku kaupungilla, niin ei kuule kaikkea paskaa, Salminen sanoo, virneen kera.

Niin, Pori kun on tullut tutuksi hyvin suorasukaisena kaupunkina.

Salmisen mukaan Ässien pelaajat ovat saaneet tukea henkisestä valmennuksesta.

– Enemmän sitä on ollut joukkueena, ei niin yksilötasolla. Toki jos joku on halunnut sitä yksilöllisesti, niin siihen on ollut sauma. Olemme kuitenkin käyneet joukkueena noita asioita läpi.

Kauden ensimmäinen päivä

Ässät nimitti potkut saaneen Kotkaniemen seuraajaksi Pasi Kaukorannan, joka teki tämän kauden osalta debyyttinsä patapaitojen penkin takana keskiviikkon ottelussa IFK:ta vastaan. Kaukorannan mukaan hän halusi kääntää katseet heti tiukasti tulevaan. Menneet jäivät menneisyyteen.

– Halusin tietää jokaisesta pelaajasta mahdollisimman paljon. Isoin oppi, minkä sain aikanaan Alpo Suhoselta, oli se, että yksilö on tärkein, vaikka puhutaan joukkueesta. Ja se, että oppii tuntemaan yksilöt. Olen vasta alkuvaiheessa sen suhteen, Kaukoranta mietti.

– Tämä on uusi startti myös meille, Salminen sanoo pelaajiston puolelta.

Kaukorannan mukaan hän ja Ässien valmennusjohto kävivät läpi videoita lähes 48 tunnin ajan. Maanantaina joukkue kokoontui yhteen Kaukorannan johdolla.

– Sovimme, että se oli kauden ensimmäinen päivä. Unohdetaan menneet, ei puhuta enää niistä ja mennään eteenpäin, Salminen sanoo uuden prosessin alusta.

Tilanne on samalla hyvin yksinkertainen. Ässät on sarjassa viimeisenä ja sen ero alempaan pudotuspeliviivaan on kymmenen pistettä.

– Jos positiivisia juttuja hakee, niin se on ihan sama, saadaanko me enää turpaan vai ei. Voittamisen pelkoa ei voi olla, eikä meillä ole enää mitään hävittävää. Meillä on ainoastaan voitettavaa, Salminen näkee ja painottaa:

– Jos otamme voittoja yksi kerrallaan, voimme saada henkeä päälle ja sitä kautta voimme tehdä nousua. Ei meillä ole tässä enää paineita. Meillä on ihan tarpeeksi hyvä joukkue voittamaan pelejä joka ilta. Kyse on enemmän henkisen puolen jutuista ja siitä, miten saamme kasvatettua itseluottamusta.

Salmisen mukaan koko Ässien joukkueesta on näkynyt paljon positiivista tämän viikon aikana. Hyvä fiilis välittyi myös kentälle keskiviikon vierasottelussa IFK:ta vastaan.

Päävalmentaja Kaukoranta oli sen sijaan jopa huolissaan joukkueensa fiiliksestä.

– Kun pelaajat lähtivät alkuverryttelyyn, siellä oli kauhea huuto. Rupesin pelkäämään sitä, meneekö lataus yli. Se fiilis oli niin hyvä. Ei mun tarvinnut siihen hirveästi puuttua, joukkue piti itse paketin kasassa. Vähän rauhoitin ja sanoin, että mennään nauttimaan pelistä. Joukkue loi itse oikean ilmapiirin ja he olivat päättäneet näyttää. Heitä on varmasti potkittu tässä syksyn aikana, Kaukoranta kävi läpi huomioitaan IFK-ottelun alta.

Keskiviikkona Ässät haki Helsingistä mukaansa 3-2-voiton. Patapaidat saivat IFK:n näyttämään välillä todella surkealta jääkiekkojoukkueelta.

Itseluottamuksen rakennusainekset esittäytyivät vahvasti Helsingin legendaarisessa jäähallissa.

– Tuo oli iso voitto meille. Olemme aika paljon perässä ja tarvitsemme pisteitä. Näiden voittojen kautta voimme luoda hyvää fiilistä myös jatkossa, Salminen mietti.

Lue myös:

    Uusimmat