Koskenkorvalla painetaan nyt pitkää päivää: Ei pelkkää vodkaa ja viinaa – jopa 200 000 käsidesipulloa täyttyy päivässä Altian raaka-aineella

Näin peset kätesi ja suojaudut tartunnoilta 1:15
Näin peset kätesi oikein

Käsidesipulloilla on nyt kova kysyntä Suomessa maailmanlaajuisen koronakriisin vuoksi. Altia kertoo toimittavansa etanolia raaka-aineeksi käsidesiin isoja määriä. 

Altia tuottaa käsidesissä käytettävää teknistä etanolia ympäri vuorokauden Koskenkorvan tehtaalla. Altia on tehnyt yhteistyötä pitkäjänteisesti useiden käsidesien pakkaajien kanssa. Yhtiön Koskenkorvan kylässä sijatseva tehdas onkin merkittävä teknisten etanolien toimittaja Suomessa.

Altia ei itse pakkaa käsidesiä, mutta toimittaa sen pääraaka-ainetta eli denaturoitua etanolia suurissa erissä käsidesiä pakkaaville yrityksille.

Yksinomaan tänään yrityksen asiakkaille lähti yli 70 000 kiloa denaturoitua etanolia, josta voidaan valmistaa noin 200 000 puolen litran käsidesipulloa.

– Tässä kriittisessä tilanteessa keskitymme varmistamaan raaka-aineen riittävyyden ja jatkuvat toimitukset nykyisille asiakkaillemme, ja palvelemaan uusia asiakkaita mahdollisimman nopeasti, kertoo Altian toimitusjohtaja Pekka Tennilä tiedotteessa.

Kunnollinen käsienpesu suojaa taudeilta

MTV Uutiset kertoi jo aiemmin, että kunnollinen käsienpesu saippualla on paras tapa suojautua taudeilta. Tilanteissa, joissa käsienpesu ei ole syystä tai toisesta mahdollista, käsien desinfiointiaine on tyhjää parempi vaihtoehto.

Tieteen kuvalehden mukaan saippua liuottaa tehokkaasti virusta suojaavan rasvakalvon, mutta niin tekee myös käsidesi, jossa on 60–80 prosenttia etanolia. Alhaisempi alkoholipitoisuus ei auta niin hyvin. Esimerkiksi 40-prosenttiset viski ja vodka eivät ole lehden mukaan riittävän tehokkaita.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.


Lähteet: Altia, Tieku.fi

Lue myös:

    Uusimmat