Koronavirustartunnan saanut Tom Hanks ja puoliso Rita Wilson pääsivät sairaalasta

Näyttelijä Tom Hanksilla ja hänen vaimollaan koronavirustartunta 0:46
Näyttelijä Tom Hanksilla ja hänen vaimollaan todettiin koronavirustartunta viime viikolla

Moninkertainen Oscar-voittaja Hanks kertoi viime viikolla sosiaalisessa mediassa, että sekä hän että hänen vaimonsa ovat saaneet koronavirustartunnan.

Koronavirustartunnan saanut näyttelijä Tom Hanks on päässyt puolisoineen pois sairaalasta Australiassa, uutisoivat muun muassa Sydney Morning Herald ja BBC tiistaina. Aiemmin uutistoimisto AFP kertoi, että puoliso Rita Wilson jää vielä sairaalahoitoon.

BBC:n tietojen mukaan pariskunta siirtyy nyt kotiin, mutta he ovat edelleen kotikaranteenissa.

Moninkertainen Oscar-voittaja Hanks kertoi viime viikolla sosiaalisessa mediassa, että sekä hän että Wilson ovat saaneet koronavirustartunnan.

– Haluan kiittää heitä kaikkia, jotka ovat pitäneet meistä niin hyvän huolen. Olemme tällä hetkellä eristyksissä, emmekä levitä koronavirusta kehenkään. On niitä, joilla tämä virus voi aiheuttaa vakavia seurauksia. Otamme yhden päivän kerrallaan. Pääsemme kaikki tästä yli seuraamalla asiantuntijoiden määräyksiä, sekä pitämällä huolta itsestämme ja muista, eikö vaan? Hanks kirjoitti Instagramissa julkaisemansa kuvan yhteydessä.

63-vuotias Hanks on ollut Australiassa Gold Coastilla Brisbanen lähellä kuvaamassa australialaisohjaaja Baz Luhrmannin uutta elokuvaa, joka kertoo Elvis Presleystä. Laulaja ja lauluntekijä Wilson on puolestaan konsertoinut Sydneyssä ja Brisbanessa.

Pariskunta jää karanteeniin Australiasta vuokraamaan kotiinsa.

Terveysviranomaiset ovat pyrkineet jäljittämään ihmisiä, jotka ovat olleet tekemisissä pariskunnan kanssa ja altistuneet tartunnalle.

Lue myös:

    Uusimmat