Koronavirus perui työt, nyt Pasi asuu vuoden saarella ja valokuvaa: "Ei mikään lepoloma – keho on kovilla kylmyyden kanssa ja mieli kaipaa lämmintä suihkua"

"Merellä sää vaihtuu äkillisesti. Auringonpaisteen keskeyttänyt raekuuro poistui yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Rankkasade rajuine tuulineen vaihtui hetkessä tyyneyteen ja kirkastaivaiseen yöhön. Linnut piiloutuivat sateiden iskiessä. Auringon taas paistaessa niiden kevätpuuhat jatkuivat kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan."

Markkanen naputtaa ahkerasti koneella havaintoja päivästä pienellä Porvoon edustalla sijaitsevalla saarella. Tuvassa on kylmä, alle kymmenen astetta. Kamiina onneksi lämmittää kylmimpinä päivinä.

– Juomaveden tuon mantereelta ja yritän muutenkin elää vähillä resursseilla. Käytän vettä ja lämmitystä säästeliäästi.

Ei mikään lepoloma

Jo kuusi vuotta sitten Markkanen pysähtyi miettimään, kuinka arki usein kiilaa luontokokemuksen edelle. Koronavirusepidemian myötä hän päätti vihdoin laittaa pyörät pyörimään, ja otti yhteyttä mökkiä vuokraavaan tahoon. 

– Tämä on ollut pitkän ajan haave, joka nyt toteutuu. Minulle riittää palkaksi asuminen täällä, Markkanen sanoo.

Saaren omistajat antoivat Markkaselle mahdollisuuden asua ilmaiseksi huhti- ja toukokuun, jotta hän voi kerätä materiaalia ja suunnitella projektia huolella. Lopun rahoituksen suhteen hän päätyi vastikkeelliseen joukkorahoitukseen.

Tuotto on korvamerkitty vuosisaarella.fi -projektiin ja niin, että kuvien käyttöoikeudet päätyvät lopuksi luonnonsuojelun käyttöön.

– Mikään lepoloma ei siis ole kyseessä. Olen tehnyt pitkiä päiviä. Herään usein kuvaamaan ennen auringonnousua.

Keskellä yötä hän saattaa herätä tarkistamaan tähtitilanteen. Päivällä Markkanen edistää projektia kirjoittamalla, editoimalla ja etsimällä yhteistyökumppaneita.

Aamu-usvaa ja kohtaamisia eläinten kanssa

Markkanen on käynyt noin kerran viikossa mantereella hakemassa ruokaa sekä vettä. Muutoin hän on viettänyt elämää melko askeettisesti ja yksin asuen. 

– Välillä kaipaan ihmiskontakteja. Olen kaivannut myös lähikaupan tummasuklaavalikoimaa, Markkanen naurahtaa.

Elo saarella on tuntunut silti hyvältä ja merkitykselliseltä Markkasesta, joka on aina kokenut itsensä kaupunkilaiseksi. On palkitsevaa kuvata saaren lintuja ja eläimiä sekä elää ilman kiirettä. Tähän asti kokemus on osoittanut Markkaselle, että ihminen pärjää oikeastaan aika vähällä.

– Hienoin kokemus oli se, kun aamu-usva laskeutui saaren päälle. Tuntui kuin olisin ollut ainoa ihminen maan päällä. Auringonnousu hälvensi usvan, ja tuli tunne, että luonto antaa joka päivä uusia kokemuksia. 

Kaupunkielämä saa jäädä

Markkanen ei aio palata entiseen. Vaikka hän välillä kaipaa ihmiskontakteja, vuosi saarella saattaa vaihtua useammaksi vuodeksi. 

– Haluaisin edistää luontotietoisuutta ja jatkaa valokuvaamista ja elämistä yksinkertaisesti. Esimerkiksi Lappi kiinnostaa, hän sanoo.

Aikaisemmin iso osa Markkasen elannosta on tullut kuvapankkitöistä, mutta hän toivoo, että Vuosi saaressa -projekti saa jatkoa ja työllistää hänet tulevaisuudessa. 

– Kokemus on jo nyt tuntunut todella merkittävältä ja hienolta. Toivon, että inspiroin ihmisiä viettämään aikaa luonnossa, näkemään sen kauneutta ja ymmärtämään luonnonsuojelun tärkeyden.