Koronapassi on vanhentunut, myöntää HUSin Asko Järvinen: Pahin omikronaalto on vasta edessä – "Tammi- ja helmikuusta tulee sangen vaikeita"

HUSin Järvinen: Pahin omikronaalto vasta edessä, alkuvuodesta enteillään sairaalahoidossa vaikeaa 3:36
Katso video: Pahin omikronaalto on edessä vasta tammi- ja helmikuussa, sanoo HUSin Asko Järvinen.

Omikronmuunnos ei vielä toistaiseksi näy HUS-alueen sairaaloissa, mutta seuraavat kahdeksan viikkoa vaikuttavat synkiltä, sanoo HUSin infektioylilääkäri. Omikron muuttaa epidemian luonnetta myös siinä, että koronapassiin ei voi enää luottaa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri varoitti tänään, että potilasmäärät tulevat kasvamaan omikronmuunnoksen takia niin suuresti, että potilaiden hoito vaarantuu jo joulun ja uudenvuoden aikoihin.

HUSin infektioylilääkäri Asko Järvinen kertoo MTV Uutisille, että pyhinä nähdään vasta omikronaallon alku.

– Oletan, että sairaalapotilaiden määrä lähtee nousemaan tämän viikon aikana ja joulun pyhien aikana ehkä vähän voimakkaammin, mutta varsinainen ongelma tulee alkuvuodesta, mikäli tauti etenee, kuten muualla ja rajoittamatta.

Koronaepidemiatilanne on pahentunut hiljalleen Suomessa deltamuunnoksen jyllätessä. Tehohoitopotilaiden määrä nousi HUSissa viikonlopun aikana 16:een, vuodeosastopotilaiden määrä on ollut noin 40 kieppeillä.

Tänään kerrottiin myös 39 uudesta koronavirukseen liittyvästä kuolemasta viikonlopun aikana koko Suomessa.

Vielä omikron ei näy HUSin sairaaloissa eikä varmistuneita omikronpotilaita hoidossa ole. Nyt jyllää delta.

Omikron on vasta rantautumassa Suomeen, ja näin lyhyellä aikajänteellä laboratorioissa saadaan selville vasta viruksen piikkiproteiiniin perustuva omikronepäily. Varsinainen vahvistus tulee ensimmäisiin epäilyihin saadaan vasta ensi vuoden puolella.

– Siinä menee yleensä noin viikon ajan oireiden tulosta, kun sairastuneen kunto heikkenee sairaalaan, Järvinen kertoo.

Koronapassi ei anna omikronilta samaa turvaa

Omikronmuunnoksen kasvava hyökyaalto on suuri muutos aikaisempaan epidemiatilanteeseen, jos Suomi seuraa esimerkiksi Britannian ja Tanskan jalanjäljissä.

Omikron leviää kolme tai jopa neljä kertaa deltamuunnosta nopeammin. Se myös osaa läpäistä aiempia muunnoksia tehokkaammin sekä rokotteista että jo sairastetusta taudista saadun immuunivasteen.

Vaikka omikronista emme vielä läheskään kaikkea tiedä, Järvinen näkee selvänä, että tauti tulee leviämään myös tuplarokotettujen keskuudessa.

– Selvää on se, että se tarttuu nopeammin, kun rokotetut kykenevät tartuttamaan tautia eteenpäin.

– Tartuntamäärät nousevat nopeasti. Ja vaikka pienempi osuus joutuisi sairaalaan, niin riski on siitä, että sairaalaan vyöryy niin nopeasti potilaita, että heidän hoitamisensa kapasiteettia ei kauhean hyvin riitä ja kapasiteettia pitää ottaa muiden potilasryhmien hoitamisesta – ja voi silloinkin tulla ongelmia.

*Artikkeli jatkuu videon jälkeen.

"Kyllä se omikron sieltä tulee, viruksen tukahduttaminen on turha toivo", sanoo HUSin ylilääkäri Asko Järvinen 1:12
Katso myös: "Kyllä se omikron sieltä tulee, viruksen tukahduttaminen on turha toivo", sanoo HUSin ylilääkäri Asko Järvinen.

HUSin vt. Johtajaylilääkäri Jari Petäjä peräänkuulutti tänään kaikkien, myös rokotettujen ihmisten kontaktien omaehtoista vähentämistä ja koronapassin laittamista tauolle ainakin vuodenvaihteen yli.

Miten näette koronapassin tällä hetkellä, tulisiko se laittaa jäähylle?

– Koronapassi ei tällä hetkellä omikronin yleistyessä anna samanlaista turvaa sen takia, että omikronvariantti pystyy tarttumaan myös kahden rokotteen saaneisiin ja he pystyvät tartuttamaan tautia eteenpäin, Järvinen sanoo.

– Silloin jos passi perustuu rokotussuojaan, se ei anna samanlaista suojaa siltä, että jos menee tilaisuuteen koronapassin kanssa, niin voitaisiin tartunnoilta välttyä. Siinä mielessä tavallaan koronapassi on lääketieteellisesti väliaikaisesti hieman vanhentunut, eli ei anna samaa turvaa.

Tammi- ja helmikuu vaikeita

Vielä ei tiedetä varmaksi, millainen on tyypillinen omikronmuunnoksen aiheuttama taudinkuva. Mutta jos tartuntamäärät nousevat ennakoidun nopeasti, sairaaloissa tulee olemaan tungosta. Omikronin saaneiden määrä tulee olemaan niin suuri.

– Kyllä oletan, että tammikuusta ja helmikuustakin tulee sangen vaikeita, Järvinen sanoo.

Hyvin todennäköistä on, että elektiivistä (ei-päivystyksellistä) toimintaa voidaan joutua ajamaan alas hyvin voimakkaasti, jopa samaan tapaan kuin keväällä 2020, kun tauti alkoi.

Suurimmassa vaarassa ovat riskiryhmien lisäksi rokottamattomat.

– Meillä on niin paljon edelleen rokottamattomia ihmisiä ja me tiedämme, että siellä nopeasti etenevä tauti voi tuottaa sairaalaan paljon potilaita, Järvinen sanoo.

Sairaalaan tulee joutumaan myös rokotettuja tartuntamäärien takia. Mutta heidän taudinkuvansa tulee olemaan lievempi kuin ilman rokotetta, painottaa Järvinen.

– Kyllä rokotetuilla on yhä suojaa tautia vastaan. He ovat ihan toisenlaisessa tilanteessa kuin 2020. Mutta sairaalakapasiteetti on kovalla kuormituksella alkuvuoden aikana.

Lue myös:

    Uusimmat