HUS haluaa koronapassin tauolle kontaktien vähentämiseksi – varoittaa henkilökunnan omikrontartuntojen uhkaavan hoitoa jo tällä viikolla

5:46
Uutisaamussa pohdittiin kasvavaa koronatoimien painetta. Mutta mitä tapahtuu rokotekriittisyydelle?

Herkästi leviävä koronaviruksen omikronmuunnos aiheuttaa riskin koko erikoissairaanhoidon toimintakyvylle joulun ja uuden vuoden aikaan, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS.

Jos henkilökunnan jäsen saa omikrontartunnan, on hän pitkään eristyksissä ja poissa töistä, vaikka oireet olisivat vähäisiä. Suurin osa HUSin henkilöstöstä on saanut kaksi annosta koronavirusrokotetta, mutta HUSin hoitohenkilökunnasta kolmas rokoteannos puuttuu noin 60 prosentilta. Rokotusten antamista jatketaan joulun aikaan.

Nykyisen tiedon mukaan kaksi koronarokotetta suojaa vaikealta koronataudilta, mutta ei riitä estämään tartuntaa.

– Kantokykymme näkökulmasta tämä aiheuttaa riskin. Työntekijä, jolla todetaan koronavirustartunta, on poissa töistä vähintään 10 päivää kestävän eristysajan, vaikka hänen oireensa olisivat lievät. Tämänkin vuoksi kolmannen rokoteannoksen ottaminen on kaikille soteammattilaisille suositeltavaa. Lisäksi sillä suojaa myös omaa lähipiiriään tartunnalta”, sanoo ylilääkäri Asko Järvinen HUSin tiedotteessa.

HUSin suunnitellut henkilöstöresurssit eivät riitä, jos henkilöstössä on laajoja poissaoloja.

Uskovat koronapotilaiden määrän kasvavan – kehottavat laittamaan koronapassin tauolle

HUSissa uskotaan, että koronaviruspotilaiden määrä tulee kasvamaan.

– Oletamme, että omikronin kohdalla viive tartunnasta sairaalaan joutumiseen on samaa luokkaa kuin aiemmillakin virustyypeillä eli noin viikko. Näin ollen sairaalakuormituksen nousu alkanee jo kuluvalla viikolla, arvioi tiedotteessa Asko Järvinen.

HUS pitää uuden variantin aiheuttamaa uhkaa valtakunnallisena.

– Kaikkien ihmisten tulisi nyt omaehtoisesti vähentää kontaktejaan. Lisäksi koronapassin laittaminen tauolle ainakin vuodenvaihteen yli on tarpeen, sanoo vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjä tiedotteessa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja