Koronan kotitestien myynti kolminkertaistui – tästä syystä pikatestejä ostetaan

MTV Uutiset riensi Lidliin hakemaan Suomen ensimmäinen kotikoronatestin 4:58
Miltä tuntuu kotona tehtävä koronatesti? MTV:n toimittajat testasivat, lopputulos videolla!

Koronan kotitestien myynti on kolminkertaistunut alkukesästä.

Yliopiston Apteekin farmaseuttinen johtaja Kati Vuorikallas kertoo, että koronan pikatestit tulivat myyntiin Yliopiston Apteekkeihin toukokuussa. Pikatestejä myytiin silloin viikkotasolla noin kymmeniä.

Tällä hetkellä koronan pikatestejä myydään Yliopiston Apteekeissa viikkotasolla satoja. Elo-syyskuun vaihteessa pikatestien myynnissä on nähtävissä piikki, silloin testejä myytiin yli tuhat viikottain.

– Hyppäystä selittää osaltaan muutos koronatestauskäytännöissä. Kun koronatestiin ohjattiin hieman rajatummin, pikatestien kysyntä lähti kasvuun, Vuorikallas sanoo.

Kotitestien hinnoissa vaihtelua

Yliopiston Apteekeissa kotona tehtävien pikatestien hinnat ovat pysyneet alusta asti samoina. Yksittäisen testin pakkaus maksaa 7,50 euroa ja viiden pakkaus yhteensä 32,90 euroa. Vuorikallaksen mukaan yhden testin pakkauksia myydään kahdesta pakkauskoosta enemmän.

Koronan pikatestien hinnat vaihtelevat kuitenkin laajasti kauppaketjujen ja apteekkien välillä. Esimerkiksi Helsingin Triplassa yhden kappaleen pikatestejä myydään viidestä eurosta reiluun yhdeksään euroon.

MTV Uutiset selvitti pikatestien hinnat Helsingin Triplan Lidlistä, Prismasta, K-Supermarketista, Alepasta sekä Pasilan apteekista ja Apteekki 51:stä. Halvin testi oli myynnissä Lidlissä ja kallein Pasilan apteekissa.

Koronan kotitestejä viideltä valmistajalta

Kotona tehtäviä koronan pikatestejä on Suomen markkinoilla kahta eri laatua, nenänäytteen vaativia antigeenitestejä sekä sormen päästä verinäytteenä otettavia vasta-ainetestejä.

Antigeenitesti antaa tuloksen akuutista tartunnasta, kun taas vasta-ainetestit kertovat aiemmin sairastetusta taudista.

Fimean ylitarkastaja Hanna Valon mukaan Suomen markkinoilla on kuluttajille tarkoitettuja antigeenitestejä neljältä eri valmistajalta ja vasta-ainetesti yhdeltä valmistajalta.

Antigeenitestien valmistajia ovat Xiamen Boson Biotech Co, Acon Biotech Co, Abbott Rapid Diagnostics Jena Gmb ja Biosynex SWISS SA. Vasta-ainetestin on valmistanut Lomina.

Eri valmistajien pikatesteistä Boson Biotechin testi on selvästi yleisin kauppojen ja apteekkien hyllyillä.

Kotitestejä ostetaan mielenrauhan takia

Kuka tahansa voi ostaa koronan pikatestin kaupoista tai apteekeista.

Valon mukaan jos edessä on massatapahtuma tai vierailu iäkkäämmän sukulaisen luona, silloin pikatesti voi olla monelle vaihtoehto. Valon mukaan pikatestejä ostetaankin lähinnä henkilön oman mielenrauhan takia. Kotitesti ei korvaa terveydenhuollossa tehtävää koronatestiä.

Pikatesti antaa negatiivisen tai positiivisen koronavirustuloksen noin 15–20 minuutin kuluessa näytteenotosta. Valon mukaan testiä tehdessä käyttöohjeet kannattaa lukea huolella, testissä inhimillisen virheen riski on olemassa.

Valon mukaan virheet tapahtuvat useimmin tuloksien luvussa tai itse näytteenottotilanteessa. Esimerkiksi näytetikkua ei pyöritetä sieraimessa riittävän kauan.

Lue myös:

    Uusimmat